Verta ja ukkosenjyrinää

Yöllä se sitten iski. Armoton ukonilma järisytti Strasbourgin tantereita ja salamat löivät niin tiuhaan, että tuntui kun olisi yrittänyt nukkua kilpaa räpsivien paparazzien keskellä. Parveke lainehtii vieläkin vedestä, mutta painostava ilmanala on nyt ainakin hetkeksi häädetty ukkosenjyrinällä pois.

Lähdimme sitten taas aamutuimaan Bat-pojan kanssa rutiininomaiselle aamulenkille. Puisto oli kuin sodan jäljiltä: oksia ja roskia lojui ympäriinsä ja kaupungin työntekijät vasta vääntäytyivät paikalle siivoamaan. Kun olimme juosseet melkein koko puiston ympäri huomasin yhtäkkiä, että mun toinen lenkkari on ihan veressä. Siis aivan punaisenaan verestä! Ihmettelin ensin, että onko mun tuntoaisti kadonnut kokonaan, kun en ole mitään huomannut, mutta sitten tajusin, että se veri vuosikin koiran tassusta! Siitä sitten lähdettiin aika liukkaasti kotiin ja eteisen lattialla tyrehdytin sitten pulppuavaa verta lepakkopojan etutassun ylimmästä polkuanturasta. Ilmeisesti se oli johonkin myrskynjäljiltä lojuvaan oksaan sen satuttanut. Ihme kyllä se ei itse ollut moksiskaan ensin, mutta sitten kun hääräsin puhdistusaineen kanssa huolestuneena sen tassun kimpussa, sekin viimein tajusi alkaa näyttää surkealta ja nyt se kerää vieläkin vähän säälipisteitä toljottamalla surkeana tassuaan. Naarmu ei ollut mikään pintanaarmu, mutta ei se onneksi kauhean syväkään ollut. Toivotaan nyt, että se lähtee paranemaan hyvin, eikä tarvitse mennä lääkärisedän luo visiitille!

Eilen suoritin mittavan post-it-lappuoperaation ja nyt on melkein kotimme jokaiseen tavaraan liimattu post-it-lappu, jossa lukee esineen ranskankielinen nimi. Lisäksi vessamme seinään on liimattu yleisimpien epäsäännöllisten verbien taivutukset, että niitäkin voi nyt sitten aina pienet, pakolliset hetket päivässä opetella ulkoa.

Eilen käytiin myös Mintun kanssa jätskillä ja käveltiin pitkin poikin joenvarsia. Olipa onni, että satuin pienemmän joen varteen juuri Mintun kanssa, sillä yhtäkkiä huomasin, että aivan lyhyen matkan päässä meistä nurmikolla söi kissan kokoinen rotta ruohoa! Jos olisin ollut yksin liikenteessä olisin varmaan niiltä sijoiltani kirmannut täyttä laukkaa kirkuen kotiin, mutta Minttu tiesi rauhoittaa, että se on joku piisamin sukulainen, joita niillä nurkilla näkyy paljon. Selityksestä huolimatta inhonväreet juoksivat vielä pitkään pitkin selkäpiitä, mutta uskaltauduin kuitenkin kävelemään siitä ohi. Kaveri oli kyllä aika hurjan näköinen: ruumis kuin valtavalla, lihavalla rotalla ja hillittömät, keltaiset talttahampaat! Iuuuu!

Olettekos muuten huomanneet arvoisat lukijat, että aina tässä tekstin lopussa on tuollainen kommentointimahdollisuus? Siitä kun klikkaa pääsee näppärästi lisäämään oman kommenttinsa joko omalla nimellä tai anonyymisti ja voi siten ilahduttaa meidän Ranskassa möllöttävien elämää! Sitähän voi vaikka pyytää meitä kirjottamaan jostain asiasta joka kiinnostaa tai sitten voi ihan kysyäkin jotain tai ihan vaan kommentoida muuten vaan höpinöitämme. Kokeilkaapa ihmeessä =)

Ihanaa, aurinkoista ja rentoa viikkistä kaikille tasapuolisesti!