Terveisiä Pariisista!

Eilen kotiuduimme viikon kielikylvystä Pariisista. Kokemus oli ihan hauska, vaikka opetuksen taso ei ehkä ihan kaikilta osin vastannut odotuksia. Opiskelimme joka päivä kahden eri opettajan johdolla. Toinen opettajista, vanhempi rouva, oli ammattitaitoinen ja osasi opettaa loogisesti. Toinen, nuorempi opettajamme, oli oikutteleva pariisitar, jonka opetustyyli oli jokseenkin spontaani. Hän harhaili asiasta toiseen, eikä oikein varsinaisesti opettanut mitään. Ongelmana oli myös, että opetusvauhti oli ehkä Antille ihan aloittelijana hieman liian kova ja minä taas olisin voinut omaksua vähän enemmänkin asiaa. Meitä opetettiin kuitenkin yhtä aikaa, joten sitten etenimme vauhtia siltä väliltä.

Olihan siitä onneksi hyötyäkin. Minä sain palautettua päähäni ne opit, jotka joskus muinoin olin alkeiskurssilla lukenut ja opin ehkä vähän uuttakin. Ja Anttikin pääsi hienosti kärryille ja muistaa nyt jo hienosti kinkkisiä epäsäännöllisiä verbejä. Oli myös kiva, kun opetus tapahtui englanniksi. Ensin ajattelin, että se tulee olemaan vaikeaa, mutta eihän se sitten ollutkaan. Englantikin sai hyvän preppauksen ja oli tosi kiva huomata, että ajatteli koko ajan englanniksi ja puhui englantia vielä illallakin vahingossa, kun oli koko päivän ajatellut enkuksi.

Pariisi oli kyllä hieno. Joka ilta kävimme kiertelemässä kaupungilla ja näimme Eiffelin ja muut kuuluisat maamerkit. Yksi ilta kävimme Antin kaverin Tuomaksen kanssa drinkillä ja syömässä. Tuomas on asunut Pariisissa jo seitsemän vuotta. Saatiin taas ihan hyviä vinkkejä tähän maahan sopeutumiseen! Pariisiin täytyy kyllä päästä ajan kanssa pian uudestaan. Kaikki se taide ja nähtävyydet vaativat ainakin viikon aikaa, jotta pääsee saamaan edes pieniä maistiaisia koko kakusta.

Meidän nuorempi opettaja oli kyllä aika tyypillinen pariisitar. Yritin kysellä, löytyykö tästä maasta ollenkaan mitään hyviä jumppapaikkoja, missä pääsisi bodypumppiin tai spinningiin. Hän vain pyöritteli silmiään ja sanoi, etteivät ranskattaret halua hikoilla, se on epämiellyttävää. Silmät kirkkaina hän selitti, että he pysyvät hoikkina syömällä vähän ja käyttämällä laihdutuslääkkeitä.

Yksi päivä olimme hieman pidemään lounaalla erään jenkkitytön kanssa, joka oli töissä samassa koulutuskeskuksessa, jossa opiskelimme. Opettajamme ei pitänyt myöhästymisestämme, vaan sai naisellisen kiukkukohtauksen ja heitteli kyniä ja papereita pitkin huonetta. Leppyi kuitenkin onneksi nopeasti ja sitten päästiin taas jatkamaan. Ranskalaiset ovat kuulemma tempperamenttista kansaa ;)

Hänen puheistaan oli myös selkeästi aistittavissa, että hän pariisilaisena pitää Strasbourgia melkoisena tuppukylänä ja junttilana. Hän antoi meille tunneilla muun muassa tehtäviä, joissa käänsimme ranskaksi lauseita: Strasbourgissa on tylsää ja hiljaista ja siellä sataa paljon. Hän oli myös puolestamme tosi pahoillaan siitä, että Strasbourgissa opimme niin ruman aksentin, joka taas pariisilaisilla on niin hienostunut.

Oli jännä huomata, että kun laskeuduimme eilen Strasbourgiin eli Ranskan Tampesteriin, tuntui itse asiassa aika kotoisalta tulla tänne. Suomen mittapuun mukaan tämä kaupunki ei ole junttilaa nähnytkään, mutta silti täällä on paljon maanläheisempi meno kuin Pariisissa.

Suuntasimme heti kotiin päästyämme hakemaan Battista hoidosta. Olimme ajatelleet, että siellä se raukka on itkenyt meidän perään onnettomana koko viikon. Yllätys oli melkoinen, kun koiranhoitaja talutti battista toisessa kädessään ja omaa koiraansa toisessa kädessään. Hoitajan koira oli 7-vuotias narttu, suunnilleen Battiksen korkuinen, vaaleanruskea ja tosi tanakkarakenteinen koira, kuulemma joku saksalainen koirarotu (tietääkö kukaan, mikä rotu voisi olla??). Battis ja tämä saksalaista kuulantyöntäjää muistuttanut sympaattinen narttu olivat viikon aikana rakastuneet tulisesti. He olivat nukkuneet vierekkäin ja viettäneet jokaisen hetken toistensa kimpussa. Hoitaja kehui, että Batman on niin kiltti koira ja hän myös kehui, että kaikki vastaantulijat olivat lenkillä pysähtyneet kehumaan miten kaunis koira se on. Pullistelimme tietysti ylpeydestä ja olimme iloisia, kun hoitaja sanoi, että ottaa Battiksen ilomielin toisenkin kerran hoitoon.

Liekö sitten raastava rakkaus, jota Batman tunsi tätä saksalaisperäistä vanhempaa naisystäväänsä kohtaan, vai mikä, mutta yöllä kotona Batman sai sitten ripulin. Pari kertaa Antti kuljetti sen ulos yöllä ja aamulla soitimme eläinlääkärille. Hän neuvoi meitä ostamaan apteekista lääkettä, jonka pitäisi auttaa. Valitetattavasti se lääke on Battikselle hyvin vastenmielisen makuista ja ensimmäinen annos päätyi pitkin seiniä ja emännän naamalle. Toinen annos sujahti onneksi alas jugurtin seassa. Nyt toivotaan, että se on nopeatehoista ja auttaa pian. Ainakin nyt on mennyt jo monta tuntia edellisestä varpusparvesta.

Ilma on kerrassaan mahtava! Aurinko paistaa ja on kuin kesäkuumalla Suomessa! Odotellaankin nyt innokkaasti Annea ja Pekkaa kylään. Heidän pitäisi saapua huomenna illalla. Ihana saada kavereita tänne! Ja vähän jo suu napsaa, jos Anne pitää lupauksensa ja tuo jälkiuunileipää. Käytiin myös kaupasta ostamasta Kir royal tarpeet eli perinteiset paikalliset drinksuainekset.

Antti lähteekin sitten taas Pariisiin maanantaina, joten ei pääse sitten meidän kanssa tutustumaan Strasbourgiin. Onneksi se kuitenkin pääsee taas kotiin jo tiistai-iltana ja pääsee myös nauttimaan suomalaisseurasta.