Ruisleivästä patonkiin

Valotetaanpas hieman, minkälaisessa tuvassa me täällä majaa pidämme. Tämä on vanha kerrostalo, jonka ensimmäisessä kerroksessa meillä on noin 100-neliöinen koti. Korkeat huoneet ja isot ikkunat ja kaksi parveketta ovat ihan kivoja yksityiskohtia. Pehmeät parketit ja hiukan typerä pohjaratkaisu luettakoon miinukseksi. Alue on tosi kivaa, tässä lähellä sijaitsee paljon suurlähetystöjä ja iso puisto. Puiston keskellä on pieni lampi ja siellä saa viiden euron maksua vastaan soudella (Antin kanssa vaan pohdittiin, että oltais se 5 euroa valmiit maksamaan, jos joku muu soutais). Pelikaanit ja joutsenet asuttavat puistoa ja lisäksi siellä on pieni eläintarha, jossa voi seurata apinoita, ilveksiä, vuohia ja vaikka mitä ihmeellisiä elukoita. Battis on ollut erityisen innokas seuraamaan eläintarhan asukkeja.Ekan kerran se haukkui apinoille, mutta nyt se osaa jo katsella niitä sivistyneemmin.

Keskustaan, joka vaikuttaa tosi kivalta ja idylliseltä, hurauttaa ratikalla noin viidessä, kymmenessä minuutissa. Keskustaan ei olla vielä kauheasti ehditty tutustua, mitä nyt käytiin avaamassa pankkitili ja vähän kaupoilla. Siellä on Tampereen kokoiseksi kaupungiksi yllättävän paljon kauppoja ja merkkiliikkeitä. Ei epäilystäkään, etteikö sinne saa rahojaan upotettua.

Tässä lähellä on monia ihania leipomoita ja konditorioita. Pienistä kaupoista löytyy ihania herkkuja, juustoja, viinejä, suklaata. Jaksan päivä päivältä enemmän ihmetellä, miksi ranskattaret eivät liho. Ilmeisesti ne eivät harrasta juuri liikuntaakaan, sillä mitään kuntosaleja ei ole vielä silmään osunut. Puistossa näin kerran yhden sauvakävelijän. En ennättänyt mennä kysymään, oliko suomalainen.Tuulipuku ainakin puuttui.

Ihmiset ovat vaikuttaneet tosi ystävällisiltä. Tai niin olemme ainakin tulkinneet, sillä englantiahan täällä ei paljon puhuta. Olemme käyneet jo monta keskustelua ranskaksi, joista ollaan ymmärretty ehkä 10 %. Hymyilemällä ja nyökkäilemällä pääsee pitkälle ;) Olen huomannut vastaavani usein takaisin ranskan, saksan, ruotsin ja englannin sekoituksesta koostuvalla kielellä, jota ei kehuttavan hyvin ole ymmärretty.

Sinänsä ei kyllä voi ihmetellä, että ranskalaiset eivät puhu sanaakaan englantia. Kaikki tv-ohjelmat on dubattu päälle. Hyvä, ettei musavideoita ole dubattu. Mekin otettiin laaja kanavapaketti ja ajateltiin, että voidaan sitten katsoa kaikkia dokkareita ja vaikka mitä hyviä ohjelmia. Sitten selvisi, että ilman ranskankielen taitoa, se jää haaveeksi. Aina välillä kuulee dubbauksen alta muutaman sanan englantia ja pääsee vähän kärryille, kunnes sitten taas joku alkaa molottamaan ranskaa päälle. Kielenopiskelun kannalta tietysti positiivinen asia.

Hassua on ollut huomata, että täällä todellakin ihmiset kulkevat patonki kainalossa. Ainakin patonki pilkistää pyöräilijän repusta tai ohittavan naisen käsilaukusta. Hiilihydraattipitoista kansallisruokaa. Täytyy kyllä myös tunnustaa, että katukuvassa nämä ihmiset ovat selkeästi enemmän tyylikkäämpiä kuin meillä koto-Suomessa. Sunnuntaikävelyllekin lähdetään täydessä maskissa ja korkkareissa. Vielä en ole sortunut ryhmäpaineen alla, vaan olen lenkittänyt koiraa ihan verkkareissa ja lippiksessä. Katsotaan keikkuuko mullakin lenkillä vuitton toisessa ja koira toisessa käsipuolessa puolen vuoden päästä.

Antillakin puhaltaa uudet tuulet työpaikalla. Joka aamu on kaikki miespuoliset työkaverit käteltävä ja naispuolisille annettava poskisuudelma. Kahvitunnit oikeasti pidetään ja siellä jutellaan yhdessä. Ehkä jotain opittavaa Suomeenkin?