Joulua ja muutoksia ilmassa

Tänään on pikkumiehen kanssa leivottu pipareita ja kuunneltu joululauluja. Koti tuoksuu joululta, varsinkin kun nyt nuhan jälkeen alan jo haistamaan jotain. Olemme virittäytymässä jo illan juhlaan, sillä olemme taas menossa Suomen edustustoon itsenäisyyspäiväkokkareille. Onnea Suomi! Tämä onkin ainakin näillä näkymin viimeinen kerta, kun juhlistamme Suomen itsenäisyyttä Ranskan Suomen edustustossa. Kotimme on tällä hetkellä täynnä pahvilaatikkoja ja muuttorekka tulee noutamaan meidän tavarat parin viikon päästä Suomeen.

Meidän elämässä on tapahtunut viime aikoina niin paljon muutoksia, että niistä avautuminen blogiin on valitettavasti jäänyt. Kuten aikaisemmissa loppukesän postauksissa jo kerroin, harkitsimme Suomeen paluuta ja nyt se on toteutumassa. Elämä on ihmeellistä, sillä tuntuu, että asioilla vain on tapana järjestyä, kuten isäni aina viisaasti sanoo.

Voin rehellisin ja hyvin kiitollisin mielin tunnustaa, että kuluneet kolme vuotta ovat olleet elämäni upeimmat. Aika jää perheemme muistoihin huolettomana, seesteisenä, mutta kuitenkin jännittävänä. Hyppääminen vastavihityn aviopuolison kanssa seikkailuun vieraaseen maahan on ollut mahtava kokemus. Olemme näiden vuosien aikana oppineet paljon niin Ranskan kuin Saksan kulttuureista, matkustaneet kovasti ympäri Eurooppaa, tutustuneet suurella intohimolla viineihin ja kulinaarisiin nautintoihin ja tutustuneet mielenkiintosiin ihmisiin. Minä olen saanut elää irti oravanpyörästä, ja olen saanut toteuttaa itseäni muun muassa kirjoittamalla. Olemme oppineet myös selviytymään ranskaksi elämästä, mikä on hieno lahja kahdelle suomalaiselle, jotka eivät käytönnössä puhuneet sanaakaan ranskaa tänne muuttaessaan. Isäntä on varmasti saanut todella hyvää kokemusta tulevaa uraansa ajatellen. Ja ehkäpä läheisemmekin ovat päässeet tutustumaan Keski-Eurooppalaiseen kulttuuriin vähän lähemmin meidän kauttamme.

Toki matkan varrelle on mahtunut paljon kömmähdyksiä ja vaikeuksia. On ollut paljon aikoja, kun kielen ja kulttuurin takia on tuntenut itsensä totaaliseksi aasiksi. Jotenkin siihenkin tunteeseen on kuitenkin tottunut (liekö se hyvä asia ollenkaan?), ja sen on oppinut ottamaan huumorilla. Uskon (tai ainakin toivon), että Suomessa osaamme jatkossa enemmän arvostaa sitä, että asiat sujuvat helpommin, kun tuntee maan tavat ja kielen.

Eniten olemme ehkä oppineet itsestämme ja toistamme. Koko tämän ajan kruunaa esikoisemme odotus ja syntymä sekä tietysti hänen kasvunsa seuraaminen jokainen päivä. Olemme yrittäneet ottaa mahdollisimman paljon kuvia ja viedokuvaa pikkumiehelle, jotta hän sitten vanhempana voi tutustua pariin ensimmäiseen elinvuoteensa Ranskassa. Iloksemme saimme paikan Helsingin ranskankielisestä päiväkodista, joten vesselin hienosti käyntiin lähtenyt ranskan puhuminen ja ymmärtäminen pääsevät Suomessakin jatkumaan.

Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa, ja nyt on meidän perheen aika muuttaa takaisin Suomeen. Jos kaikki menee hyvin, syntyy keväällä perheeseemme toinen lapsi. Kahden pienen pienen lapsen kanssa tarvitsemme tukiverkostojen avun, mitä ilman olemme täällä Ranskassa sinnitelleet. Etenkin, kun isännän työhön kuuluu paljon matkustamista, en olisi uskonut pärjääväni kahden pienen kanssa täällä, ainakaan kovin selväjärkisenä. Palaamme siis Suomeen, maahan, jossa juuremme ja läheisemme ovat, missä sydämemme on. Palaamme korvaamattomia kokemuksia rikkaampina, avoimin ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen suhtautuen.

Niin ihana kokemus tämä on meille ollut, että ei sitä tiedä, vaikka lähtisimme maailmalle joskus vielä uudestaan. Ei se ainakaan vaikeampaa toisella kerralla voi olla. Nyt tulemme kuitenkin jouluksi kotiin ja olemme siitä hyvin onnellisia :)

Humalainen ranskanopettaja ja muita kommelluksia

Niin vain vilahtivat ohi mukavat reissut Prahaan ja Tsekin maaseudulle. Praha oli ihan hieno kaupunki, mutta ei ehditty lainkaan tarpeeksi siellä viettämään aikaa. Pitänee mennä uudestaan paremmalla ajalla. Nopeasti vilahti myös aika Anskun kanssa, joka poikkesi meidän iloksi viime viikonloppuna.

Tarhassa on nyt sitten aloitettu ja alkujännityksen jälkeen ihan hyvin on lähtenyt sujumaan. Toki vieläkin saattaa vähän itkettää, kun viedään. Kun menen hakemaan ja soitan ovikelloa, poika syöksyy kuin pikajuoksija ovelle. Mutta tätien mukaan kaikki menee kuitenkin hienosti. Nyt pikkumies on nukkunut päikytkin jo siellä tyytyväisenä ja leikit ranskalaisittain sujuvat hyvin. Matkalla pysähdytään aina mennen tullen ihailemaan punaista kuplavolkkaria, joka on valloittanut pienen miehen sydämen kokonaan. Aina on pysähdyttävä sen kohdalla ja kokeiltava puskuria, ovenkahvaa ja kiiltäviä vanteita.

Tokihan sieltä tarhasta sitten tuli sitkeä nuhakin, joka aiheutti pienen korvatulehduksen. Nyt on sitten meidän pojalla eka antibioottikuuri päällä. Täytyy kyllä myöntä, että kaikki kävi todella kivuttomasti, kun toissa-iltana lähdettiin myöhään päivystykseen. Meidät otettiin heti sisään, ilman mitään jonotuksia. Resepti käteen ja päivystävään apteekkiin hakemaan tropit. Lääkärikäynti ei maksanut mitään, lääkkeet (antibiootti ja särkylääke) kustansivat 1.40 euroa. Näitä muistoja voi sitten muistella, kun istutaan Malmin päivystyksessä kolmatta tuntia.

Minäkin palkkasin itselleni ranskanopettajan, kun pikkumieskin aloitti tarhan. Naapurin rouva suositteli erästä tuttuaan. Neljä kertaa kävi tämä ranskan professori kotonamme minua opettamassa. Kaksi ekaa kertaa meni ihan ok, vaikka mikään pedagokiikan helmi nainen ei osoittanut olevansa. Tunneissa ei ollut mitään muuta korkeatasoista kuin hinta. Kolmannella kerralla nainen haisi jo vahvasti viinalta, mutta pystyi kuitenkin jotenkin tsemppaamaan. Neljännellä kerralla tyyppi ilmestyi umpitunnelissa pitämään tuntia. Horjui, haisi, sammalsi ja kikatteli, sekä jankkasi ihmeellisyyksiä. Katsoi minua silmiin monta kertaa ja sanoi, miten hän näkee, että olen kamalan väsynyt ihminen. Minä näin puolestani hänen silmistään todella humalaisen ihmisen ja yhteistyömme päättyi siihen.

Olin viime viikolla torilla ostamassa leipää. Myyjä mainitsi, että leivässä on käytetty jotakin erikoista ainesosaa, mutta en tuntenut myyjän käyttämää ranskankielistä sanaa. Myyjä sanoi sen saksaksikin, mutten tiennyt sitäkään. Takanani jonottanut vanhempi madame kysyi tietäisinkö sen englanniksi ja yritti lausua sanaa todella vahvalla aksentilla englanniksi. Ensin en ymmärtänyt ja madame hetken jankattuaan kysyi, että mistä minä oikein olen kotoisin. Kun vastasin, että Suomesta, nainen huudahti: "No mutta kyllä sinun sitten täytyy tietää tämä ainesosa, jota leivässä on käytetty! Juuri Suomen kaltaisissa köyhissä maissa käytetään tätä viljaa, kun kunnolliseen viljaan ei ole varaa."

Kyseessä oli ruis.

Ensi viikolla isäntä reissaa Lissabonissa. Loppuviikosta sen pitäisi kotiutua Saksan kautta kera uuden auton. Samaan aikaan odotamme saapuvaksi myös mun vanhempia ja sitten lähdemme yhdessä lekottelemaan Sardinian aurinkoon. Voi pojat, miten mukavaa!

Viiniä, designia ja linnoja

Sateiseinen Strasbourg huikkaa taas kuulumisiaan! Ollaankin täällä pikkumiehen ja koiruuden kanssa keskenämme, kun isäntä on työreissussa Englannissa. Muutama päivä tässä taas ehditään siis kotikulmilla notkumaan, ja sitten viikonloppuna startataan Prahaan ja Tsekkeihin. Aikamoinen karavaani starttaa tuolloin lomalle, sillä myös koira lähtee mukaan. Täytyyhän senkin päästä välillä vuosilomalle!

Bourgogne oli kaunis ja täynnä ihania viinitiloja. Yövyimme pienessä huoneessa koko kopla kera Battiksen. Kaikki meni kuitenkin mukavan sulavasti, vaikka haastekerrointa oli. Sieltä tultiinkin sitten kotiin taas auton perä maata viistäen, sen verran innostuttiin shoppaamaan viiniä. Tilattiin myös pikkumiehelle jo 20-vuotislahja: laatikollinen Chataeau de Pommardin vuosikertaa 2009 (pikkumiehen syntymävuosi)! Sitä lahjaa ei siis tarvitse enää miettiä (ainakaan jos ei ehditä juomaan punkkuja sitä ennen...) Oli muuten ihan mielenkiintoinen opastettu kierros ja maistatus tuolla Chateau de Pommardissa kannattaa käydä pyörähtämässä, jos siellä päin liikkuu.

Seuraavana viikonloppuna isäntä oli järjestänyt yllätysreissun Baseliin design-museo Vitraan Siellä oli myös Suomi-designia esillä (Aaltoa, Kukkapuroa jne.) sekä mielenkiintoinen arkkitehtuurikierros. Suosittelemme lämpimästi myös tätä kohdetta matkailijoille!

Viime viikonloppuna retkeilimme taas ja kävimme tutustumassa lähellä olevaan linnaan.
Hauska reissu oli sekin, ja pääsimme ihan keskiaikaiseen ritaritunnelmaan linnassa seikkaillessa,

Vähän olemme katselleet työpaikkoja Suomesta. Syksyn tullen varmaan vapaita paikkoja tulee auki ja edelleen ollaan sillä mielellä, että jos jotain hyvää tulee esiin, niin voisimme harkitakin kotimaahan paluuta. Sitä ennen kuitenkin vielä reissaillaan, pikkumies aloittaa tarhassa, emäntä aloittaa ranskan opinnot yksityisopettajan kanssa jaj syödään vähän patonkia, kuten kulttuuriin kuuluu.

Pyörähdys kotikulmilla

Pitkästä aikaa kotona. Pyörähdettiin ensin suomessa poitsun kanssa nauttimassa upeista ilmoista ja mökkeilystä, ja heti kun sieltä päästiin, lähdettiin kesälomareissulle.

Olikin aika huippu reissu! Ensin ihastelimme upeaa Wieniä, seuraavaksi nautimme itävaltalaisten ystäviemme vieraanvaraisuudesta Grazissa, siitä suuntasimme mahtavaan Venetsiaan, josta jatkoimme vielä Como-järven aaltoihin. Kotiin palasimme tehden yhden yön stopin kauniin Luzerne-järven rannalla Sveitsissä. Ajoimme taas Alppien yli ja ihastelimme upeita lumihuippuja samalla maisemalevikkeellä, kuin melkein vuosi sitten palatessamme Rivieralta.

Tässä kuva Venetsian kanaaleista ja toinen otos Comolta. Molempia paikkoja suosittelemme lämpimästi!

Poika on voinut hyvin, eikä mahakaan ole enää aikoihin vaivannut. Vauhti on parantunut ja nyt poika katoaa nurkan taakse yhdessä hujauksessa. Tämä oli erityisen haastavaa mm. Venetsiassa, missä oli vaaranpaikkoja (kanaaleita etc.) melko paljon. Hyvin kuitenkin kaikki onneksi meni!
Sanoja tulee uusia koko ajan. Nyt aktiivisessa harjoittelussa on tyttö ja oho. Kakka-kausi alkaa onneksi mennä jo vähän ohi. Itse on opeteltu myös syömään ja mikäs tässä vanhempien nyt ollessa, kun poitsu pistelee itse puurot ja mössöt lusikalla naamariin. Tosin meneehän siitä aika iso osa vielä lattiallekin, mutta menee jokunen lusikallinen myös suuhun.

Reissussa poika oli taas varsinainen kultakimpale. Varsinainen reissuvauva, joka sopeutuu hienosti paikkaan kuin paikkaan ja ottaa ilon irti jokaisesta vastaantulijasta. Poika taas silminnähden nautti italialaisten ylitsevuotavasta kiinnostuksesta pellavapäätä kohtaan.

Juuri tuossa isännän kanssa sovittiin, että lähdetäänkin ex tempore-reissulle viikonlopuksi Bourgogneen. Johan me tässä muutama päivä ehdittiinkin kotona pitkästymään ;) Jotenkin vaan kummallakin on sellainen fiilis, että ei jaksa yhtään olla kotona.

Batman on viettänyt aika pitkiä aikoja kennelissä, kun isäntäväki on viilettänyt millon missäkin. Nyt se kyllä pääsee viikonloppureissulle mukaan. Mun täytyykin tästä alkaa buukkailla meille majotusta. Kirjoittelen lisää, kunhan kotiudutaan! Nauttikaa kesästä! Täällä kaikki hyvin :)

Mökkihöperyyttä

Viimeksi mainitsinkin, että pikkumiehen pakki oli ollut solmussa jo jonkin aikaa. Se vatsapöpö olikin harvinaisen sitkeä, sillä vasta NYT kaverin maha on kunnossa. Sen lisäki taudin kourissa kärvistelivät myös isi ja äiti. Jälkimmäisellä viikon kestänyt tauti ottikin aika koville, mutta kävi ihan tehokkaasta kesäkuntoon -kuurista toki!

Tällaisissa tilanteissa sitä vaan usein miettii, että olisipa sitä kaikki mummut ja kummit ja kaimat siinä lähellä, eikä ihan toisella puolella Eurooppaa. Mutta onneksi hyvin taas selvittiin, vaikka varmasti olisi ollut mahdollista selvitä myös helpommalla, mikäli oltaisiin Suomessa. Mutta mepä ei aina tehdäkään asioita helpoimman kautta ;)

Kun mahaongelman takia tuli kolme kertaa käytyä lastenlääkärin pakeilla, tulin taas miettineeksi, miten mahtavaa on, kun pääsee lääkäriin heti kun haluaa. Ja että lääkäri on lapsen omalääkäri, se sama joka on tuntenut lapsen ihan vastasyntyneestä. Luksusta näin suomalaiselle.

Rakkaan Mervi-ystävän polttareita juhlittiin viime viikonloppuna Helsingissä ja harmitti tietysti kovasti, kun en päässyt mukaan. Onneksi bileet olivat menneet huippuhyvin ihan ilman meikäläistäkin ;) Samalle päivälle sattui myös Terhin ja Filipin häät, joihin olisimme myös kamalan mielellämme osallistuneet. Häitä tanssittiin vieläpä samassa, ihanassa juhlapaikassa, missä meidänkin häitä pari vuotta sitten. Olisi ollut jännä päästä sinne vieraaksi, kun muistaa paikan vain morsiusparin näkökulmasta. Tällä kertaa nyt kuitenkin molemmat tapahtumat jäivät meiltä kismittävästi väliin, eikä voida muuta kun toivottaa hurjasti onnea sankareille!

Amsterdamin reissu meni superisti, vaikka perheen miesväki oli hiukan vatsavaivaista reissussa. Se on aivan ihana kaupunki, varsinainen sateenkaarikaupunki! Ja mikä parasta, siellä asuu aivan huippuja ystäviä! Pääsimme muun muassa tutustumaan Sinin ja Maikkelin ystäviin, kun parin ihanalla asunnolla pidettiin grillibileet. Ja miten mahtava näkymä kanaalille aukesi heidän olohuoneen ikkunasta! Shoppaisimme Amsterdamin kirppiksiä ja markkinoita (kyyllä, sain todellakin isännän raahattua kirpparille!) ja löysimme muun muassa aivan mahtavat hopeiset jälkiruohakulhot ja kastikekannun, jotka ovat aikanaan kuuluneet Hollannin laivastolle.
Pikkumiehen kärryihin päivitettiin kesäkuosit ostamalla Paul Frankin suunnittelema kangas. Nyt kelpaa huristella kärryillä, kun on vähän pirteämpi lookki!

ISO merci vielä Sinille ja Michaelille täyshoidosta!

Posti toi tänään paketin, joka pötköttää tuossa eteisen lattialla. Siellä odottaa pianon koskettimet, jotka kytketään tietokoneen kautta kaiuttimiin. Ajattelimme että pikkumies pääsee treenaamaan pianonsoittoa, ja siinä samalla äiti ja isikin pääsevät verestämään vanhaa harrastustaan. Oikein sormet syyhyää, että pääsen kohta vetäsemään Myrskyluodon maijan (tai ainakin Ukko Noan:)!


On kyllä tosi mökkihöperöolo, kun tuon vatsataudin takia en ole päässyt moneen päivään ulos. Heti kun poitsu herää lähdetään kyllä kaupoille ja ensi viikonloppuna on pakko päästä jonnekin pikku reissuun.

Viluiset patongit

Terveisiä vaan sinne helteiseen koto-Suomeen! Täällä sitä edelleen värjötellään vilakassa ilmassa, eikä parannusta ainakaan tämän päiväisten ennustusten mukaan ole heti luvassa. Noh, ollaan me kuitenkin onnellisia, että helle hyväilee edes koto-Suomea ja siinä samalla kaikkia rakkaita! Nauttikaa!

Paras ystäväni täältä ilmoitti jokin aika sitten muuttavansa työn perässä Belgiaan. Tämän mälsän uutisen laukaiseman keskustelun tuloksena alettiin sitten isännän kanssa päivittämään cv:itä. Jo pidemmän aikaa ollaan mietitty, että kai sitä vois kohta lähteä jo takaisin Suomeen, ja nyt tuo uutinen sai lopulta sysäyksen aikaan. Faktahan on, että tässä voi mennä vielä vaikka kuinka pitkään, ennen kuin me päästään takaisin Suomeen, mutta ainakin nyt on periaatetasolla tehty ratkaisu. Ei meillä kuitenkaan kiire ole, viihdytään oikein kivasti vielä täälläkin, mutta ehkä voidaan tähdätä esimerkiksi ensi kevääseen, jos hyvin käy.

Joka tapauksessa ollaan tykätty ihan kamalasti asua täällä. Kokemus on ollut (ainakin tähän saakka;) aivan mahtava, varmasti meidän molempien tähän astisten elämien onnellisinta aikaa. Vaikka me Suomeen päästäisiinkin palaamaan, niin kyllä tästä silti jää kipinä lähteä vielä uudelleen jonnekin muualle päin maailmaa. Tästä on oppinut paljon, niin itsestä kuin toisesta sekä tietenkin kielistä ja kulttuureista.

Arkisempiin asioihin: pikkumiehen pakki on ollut sekaisin ja toissapäivänä kävin lääkärissäkin pojan kanssa. Nyt saatiin jotain droppeja, joten ehkä se tästä taas! Vatsapöpö on kuitenkin onnistunut aikaistamaan pojan aamuheräämistä niin, että tässä taloudessa nahkavekkari on soinut kuudelta viikon ajan. Nyt toivotaan, että rytmi palautuisi ennallee (20-8), sillä ajellaan viikonlopuksi Sinin ja Michaelin luo Amsterdamiin ja olisi ihan kiva, jos ei siellä koko talo olis jo kuudelta hereillä.

Onneksi pöpö ei ole saanut hymyä pois pojan huulilta. Tänäänkin taas aamupäivällä kaupan kassa kummasteli, että miten tuo poika joka kerta vaan hymyilee ja nauraa? Toujours!?

Ihana mennä kyllä moikkaamaan Siniä piiiiiitkästä aikaa ja muutenkin päästä aina niin ihanaan Amsterdamiin!

Ollaan taas paljon hengailtu tuossa lähipuistossa, laskettu liukumäessä, keinuttu, tehty hiekkakakkuja, oltu koirapuistossa jne. Yksi asia mikä pistää vielä kahden vuoden patonkilassa asumisen jälkeenkin silmään on se, että kaikkien polkupyöräilijöiden satula on aivan liian alhaalla. Miten se on mahdollista? Joka ainoan pyöräilijän polvet kolahtelevat melkein leukaan. Pyöräilykypärät ovat myös varsinainen harvinaisuus. Edes lapsilla ei useinkaan ole. Vanhemmat saattavat kuljettaa lapsiaan pyörän päällä niin, että toinen lapsi istuu stongalla ja toinen istuimessa takana. Hurjalta se vaan vieläkin näyttää.

Nauttikaahan Suomen kauniista kesästä!
Ps. Oli aivan mahtava fiilis juosta äitienpäivänä kymppi! Ens vuonna haluan juosta puolimaratonin!

Hyvää äitienpäivää!

Syysmyrsky piiskaa Strasbourgin katuja, vaikka kesän pitäisi olla täällä jo pitkällä. Vain reilu viikko sitten lojuimme vielä parvekkeella ottamassa aurinkoa hikinorojen valuessa selkää pitkin. Tänään kiersin pikkumiehen ja Battiksen kanssa puiston kaatosateessa, pipossa, sadetakissa ja kumppareissa.

Toisaalta tällainen koiranilma on ihana tekosyy möllötellä sisällä ja lukea vaikka kirjaa. Ihan kivaa vaihtelua sekin, sillä olemme käytännössä asuneet hiekkalaatikolla ja koirapuistossa viimeiset kuukaudet. Pianhan tuo ilmakin tuosta varmasti taas paranee!

Toivottavasti jo sunnuntaiksi, sillä olen ilmoittatunut "Strasbourgin kympille" Cources de Strasbourg -juoksutapahtumaan.
Olen ollut viikon aikamoisessa lenssussa ja vieläkin niistän niin, että korvissa paukkuu, joten saa nähdä, kuinka juoksu kulkee. Toivottavasti äitienpäivän kunniaksi hyvin! On minulla kuitenkin vaadittu lääkärintodistus, että voin osallistua juoksukilpailuun. Eräs ystäväni pyysi sen käydessään lääkärillä, jota minä en ole koskaan edes tavannut. Lääkäri kirjoitti tuon todistuksen ilman mitään ongelmia. Täytyy nyt yrittää olla saamatta sydäriä matkalla, ettei lääkäri joudu huonoon valoon.

Täällä kaikki oikein mallillaan ja nautiskellaan elämästä koko kopla. Vappu sujui rauhallisesti, mutta mukavasti muutamien ystävien istuessa iltaa. Huolella valmistamamme paisti (1,5 kg ja noin 35 euroa), jonka olimme marinoineet punaviinissä katosi kuitenkin tiskipöydältä, missä se odotti tarjoilua. Ainoaksi syylliseksi osoittautui keittiössä hengaillut Batman, joka koitti muina miehinä vihelellen luikahtaa keittiöstä takaisin omalle paikalleen, kun saavuin paikalle. Miten kaikessa hiljaisuudessa ja aivan huomaamatta tuo koira kähvelsi puolentoista kilon paistin pöydältä ja nielaisi sen vatsaansa ilman, että edes paistia peittänyt folio olisi paikaltaan liikahtanut!?

Tapahtuma aiheutti melkoisen ketutuksen, mutta lopulta jo vähän naureskelimme jutulle samalla, kun söimme Dominoksesta tilattua pitsaa vieraiden kanssa. Nyt se tuntuu jopa vallattoman hassulta. Batman on tapauksen jälkeen tosin hieman boikotoinut omia nappuloitaan. Odottelee kai seuraavaa punaviinimarinoitua paistiaan.

Kesäloman reissuja olemme myös suunnitelleet ja muutamia muutoksia on tullut. Alun perin meidän piti mennä Berliiniin asti, mutta nyt joudumme sen passaamaan ja pyörimme enemmän täällä Etelä-Euroopassa. Matkamme alkaa Wienistä, jatkuu Gratziin (missä majoitumme isännän entisten opiskelukaiffojen luona) ja jatkamme sieltä Venetsiaan sekä Milanoon. Sieltä pudottaudumme Como-järven ja jonkun kivan, mutta vielä määrittelemättömän alppikohteen kautta kotiin.

Olemme myös buukanneet villan Sardiniasta syyskuulle! Se on aivan ihana, sijaitsee vain parin sadan metrin päässä hiekkarannasta! Minun vanhemmat lähtevät myös mukaan, joten pikkumiehellä on hyvät vahtijoukot mukana!

Pikkumies on aivan valloittava persoona ja massahurmaa naisia aina kun vain astumme ulos ovesta. Vauhti sen kun kiihtyy ja poika pelaa jo jalkapalloa! Pallon kuljettaminen ja potkaiseminen onnistuu jo hienosti. Tämän liikunnallisen harrastuksen lisäksi kirjojen lukeminen on edelleen suuri hitti. Poitsu hakee itse haluamansa kirjan ja peruuttaa se kädessä hellyyttävästi syliin. Saimme ihania uusia kirjoja, kun mummu suomesta lähetti uutta luettavaa. Kiitos kovasti! Paketissa tuli myös suomalaisia suppilovahveroita! Nam!

Mahdollisesta hoitopaikasta ei edelleenkään ole raportoitavaa, muuta kun että haastavalta vaikuttaa. Paikat tuntuvat olevan jo täynnä, mutta uskon edelleen, että meidän pikkumiehelle joku kiva, osa-aikainen paikka löytyy!

Toivotellaankin sinne koto-Suomeen mitä mainiointa äitienpäivää molemmille isomummoille ja molemmille mummuille! Ja isot onnitteluhalit myös isälleni, jonka neuvokseksi nimittämisjuhlallisuuksia vietetään tänään Helsingissä. Franskikset on hengessä mukana, vaikka ei paikalle nyt päästykään!

Hopeanuolella auringonlaskuun

VROOM! Tällaisella hopeanuolella täällä ajellaan nyt mutkat suoriksi. Yksivuotislahjaksi saatu menopeli on tosin sen verran iso, että jalat eivät vielä yltä maahan. Se ei kuitenkaan menoa haittaa, sillä ajaa voi niinkin, että pitää käsiä ratissa ja juoksee/ konttaa vieressä ja päristää vimmatusti.

Kiitos muuten tuhannesti kaikille pojan synttäreitä muistaneille! Nyt on sitten ekat synttärit juhlittu.Oli mukava päästä Suomeen ne viettämään. Poika ottikin ensiaskeleensa Suomen matkalla ja lähti kävelemään tasan yksivuotispäivänään. Se onkin helppo muistaa. Tuntuu, että Suomen loman aikana suomen ymmärtäminenkin kehittyi kovasti. Varmasti vaikuttaa ainakin jonkun verran, että täällä kotona poitsu kuulee kolmea kieltä.

Me ollaan koitettu suunnitella kesälomareissuja. Aikomus on heittää Eurooppa ympäri autolla ja pysähdellä moikkaamaan kavereita mm. Berliiniin, Prahaan, Itävaltaan ja Milanoon. Lisäksi aiotaan käydä Venetsiassa, se kun jäi viime vuoden Italian turneelta väliin ja lähteä myös tutkimaan Ranskan länsiosia. Myös suunnitelmissa on päästä viikoksi köllöttelemään Korsikalle. Tässä kaikessa on nyt kovasti buukkaamista ja järjestämistä, mutta mikäs sen mukavampaa, kun pläänäillä reissuja.

Nämä patongit ovat pikkuhiljaa oppineet käyttämään koirapuistoa. Siitä onkin tullut ihan mahtava juttu, kun Battis pääsee joka päivä leikkimään. Eilen se paini mm. ison labbiksen kanssa niin, että oli ihan tiltissä loppupäivän. Jotenkin koko koira on ihan yhtäkkiä rauhoittunut muutenkin, eikä ole enää samanlainen höselö. Tai onhan se toki höntti höselö vieläkin, mutta selvästi aikuistunut, ainakin vähän.

Pitäisi mennä kyselemään läheisestä lastentarhasta mahdollista hoitopaikkaa pojalle syksystä alkaen. Kokopäiväiseen hoitoon emme ole vielä laittamassa, mutta olisi hyvä saada jonkunlainen osa-aikainen järjestely, että vaikka pari kertaa viikossa poika olisi osan päivää hoidossa. Minulla kun on vaikeuksia ennättää tekemään töitä siinä ajassa, kun poika nukkuu päikkäreitä ja olisi kiva panostaa siihen hommaan vähän enemmänkin. Lisäksi ei varmaankaan tekisi pikkumiehellekään huonoa päästä säännöllisesti leikkimään ja kuulemaan / puhumaan ranskaa. Saa nähdä mistä onnistumme paikan saamaan, sillä hyvistä paikoista on kuulemma vaikea saada hoitopaikkoja tällä hetkellä. Pitäkää peukkuja!

Viime viikonloppu meni aivan ihanasti, kun Suski oli käymässä. Kierrettiin miljoona rätti- ja kenkäkauppaa ja Suski lähtikin kotiin aikamoisten tuliaisten kanssa. Kävimme myös syömässä juustoravintolassa (siellä saa pääruoaksi lautasellisen juustoa) ja kotona kokkailimme sinisimpukoita illalliseksi. Isäntä on oppinut tekemään ihan superhyviä simpukoita, joilla herkutellaankin sitten harva se päivä.

Kevätpörräisiä koto-Suomeen!

Tervehdys matkalaukkujen keskeltä

Parin päivän päästä tämä konkkaronkka hyppää lentokoneeseen ja hurauttaa Finlandiaan. Luvassa on hyvin tiivistahtinen ja melko pikainen pyrähdys kotikonnuille. Tarkoituksena on juhlistaa pikkumiehen vuotispäivää, kavereiden häitä ja tietysti siinä samalla nähdä perhettä ja ystäviä. On kuin odottaisi joulupukkia.

Raikkarin kilorajoitukset kummittelevat tällä hetkellä mielessä. Yksi 15 kilon ruumaan menevä laukku sekä kaksi käsimatkatavaraa (10 kg / kpl) ja siinä kaikki koko meidän perheelle. Mukaan on mahduttava myös pari pulloa häälahjaksi ostettua vuosikertaviiniä. Häiden juhlavaatteet, kengät, käsilaukut, baarivaatteet? Aaargh! Tiukkaa priorisointia siis luvassa pakkauksen kanssa!

Battiksellä oli kaulassaan patti, tai itse asiassa se on siinä vieläkin. Se sai lääkäriltä kortisoni- ja antibioottikuurin, johon patti hiukan reagoikin. Hiukan se säikäytti, sillä juuri tuossa iässä ridgebackeille voi puhjeta lymfooma. Todennäköisesti kyse ei nyt kuitenkaan ole siitä, vaan jonkunlaisesta ärsytyksestä, kun toinen koira on roikkunut sen poskessa.

Lähipuistoon on perustettu koirapuisto! Se on aivan mahtavaa! Täällä koko Keski-Euroopassa emme ole vielä ikinä törmänneet yhteenkään koirapuistoon, ja koko se käsite on ollut täysin vieras. Ja nyt meidän lähipuistoon sellainen ilmestyi! Pari viikkoa me kävimme siellä yksin, mutta eilen siellä oli myös toinen koira - pieni 3-kuinen pentu, jonka kanssa Bat telmi innoissaan. Tämä pieni puisto helpottaa meidän elämää ihan superpaljon. Mahtava juttu!

Pikkumiehelle kuuluu hyvää ja vauhti sen kun kiihtyy. Löysimme äidille ja lapsille tarkoitetun leikkipaikan, jossa olemme nyt käyneet leikkimässä. Siellä pikkumies on hurmannut iloisuudellaan, mutta myös yllättänyt energiallaan. Tuntuu, että niille muille lapsille on varmaan annettu jotain valiumia maidon seassa.

Paikka on myös hyvää ranskan treenausta minulle. Yritin ekalla kerralla kysellä, puhuuko mahdollisesti kukaan englantia. Vaikka selviän ranskalla, yritän nolostuttavan usein mennä sieltä missä aita on matalin ja vaihtaa englanniksi. Kauhean kuhinan jälkeen yksi nainen löytyi, joka muiden sanojen mukaan puhuu englantia. Pian hänet jo tuotiinkin eteeni, ja hän innostusta silmissään lausui: Do you speak English? Se olikin ainoa lause, jonka hän osasi englanniksi. Mahtava juttu kyllä, koska sitten minä jouduin puhumaan pelkkää ranskaa, ja sekös tekee hyvää! Myös isännän ranska on muuten viime aikoina kehittynyt hienosti. Melkein meinasin lentää selälleni, kun kuulin yksi päivä sen palattavan rappukäytävässä naapurin kanssa.

Täällä kevät jo käväisi taas 15 asteen lämmöllään, mutta nyt jostain puhaltaa taas niin hyinen tuuli, että tuntuu että jäätyy ihan pystyyn. No, ehkä Suomesta palatessa kevät on lopulta saapunut Keski-Eurooppaan. Sitä ennen vedetään kunnon annostukset talvea Suomessa! Nyt virittäydymme vain Suomessa odottavaan minuuttiaikatauluun.

Plussia ja miinuksia

Ulkona leijailee muutamia lumihiutaleita. Pitkään täällä olikin jo aika keväistä. En silti viitsi valittaa parista hiutaleesta, kun tiedän, että Suomessa on lunta metritolkulla ;)

Viime viikot ovat vilahtaneet aika hektisesti. Pikkumies senkun parantaa tahtiaan ja viuhtoo huisia vauhtia eteenpäin. Matka taittuu kontaten, mutta yhä enenevissä määrin kävellään puita pitkin tai viiletetään kärryillä. Eilen jätkä nousi jo ihan ilman tukeakin seisomaan ja seistä tönötti pitämättä mistään kiinni minuutin verran. Onnistumisen riemua todistetaan siis joka päivä ja se on aivan ihanaa.

Mukavaa on myös, että olen itsekin saanut työasioita onnekkaasti liikahtamaan eteenpäin. Olen nyt kevään aikana tekemässä erinäisiä juttuja suomalaisiin naistenlehtiin. Tuntuu tosi kivalta, kun huomaa, että kelpaa työmarkkinoilla, vaikka on viimeisen vuoden keskittynytkin tuttipulloihin ja kakkavaippoihin. Itse asiassa tällä hetkellä juuri naistenlehtiin juttujen kirjoittaminen tuntuu ihan superhyvältä ja ihanan ihmisläheiseltä. Mikäli tahti juttujen kanssa jatkuu samana, on varmasti jossain vaiheessa mietittävä pikkumiehellekin jonkunlaista osa-aikaista hoitojärjestelyä.

Suunnitelmissa ja puheissa on ollut myös mahdollinen muutto. Minne, sitä emme tiedä vielä itsekään.
Selvää kuitenkin on, että tässä nykyisessä kodissa meinaavat tulla seinät vastaan, ja olisi mukava muuttaa toimivampaan kotiin. Ylivoimaista tuntuu vain olevan päättää, haluammeko muuttaa täällä uuteen kotiin, vai palaisimmeko Suomeen.

Samalla rahalla jonka maksamme vuokraa tästä kodista, saisi vähän kauempaa keskustasta, lähempää isännän työpaikkaa oman talon ja oman pihan. Oma pihahan kyllä toisaalta odottaisi meitä Suomessakin, samoin kuin perhe ja ystävät, koti ja naapurit, joita on kaikkia kova ikävä.

Toisaalta, täällä meidän on taloudellisesti mahdollista olla laittamatta poitsua kokopäivähoitoon. Täällä en tosin saa yhteiskunnalta rahaa kotona olemisesta, mutta voin tehdä töitä freekkuna ja pysyä samalla kiinni työelämässä. Tämän varmaan voisin tehdä myös Suomessakin, mutta eläminen on kyllä kalliimpaaa Suomessa.

Suomessa odottaisivat sauna ja mökki. Täällä sitten taas kielitaito, kulttuuri ja kulinarismi. Isännällä on ihan hyvä tilanne työssään tällä hetkellä, mutta ainahan on mahdollista löytää vieläkin parempi pesti, vaikkapa Suomesta. Pidämme kyllä Keski-Euroopan ilmastosta enemmän, ja matkustelu täällä on niin paljon helpompaa ja halvempaa. Toisaalta, Suomen kesä ja tuhannet järvet ovat aina ylitse muiden. Pää menee listaa jatkaessa äkkiä pyörälle.

Ehkä jätämme kohtalomme maailmankaikkeuden ratkaistavaksi, ja pysymme vain avoimina kaikille vaihtoehdoille sen kummemmin päättämättä mitään. Lyömätön työtarjous, kiva asunto tai jokin muu vastaava asia ratkaisee asian sitten meidän puolestamme. Siihen asti ei varmaankaan kannata jossitella, vaan keskittyä nauttimaan juuri tästä hetkestä.

Kevätkuumotusta ja iloista mieltä kaikille Franskisten lukijoille!

Uutta rytmiä

Nyt sitä ollaan taas hengailtu keskenään, kun joulu- ja uudenvuodenvieraat palasivat takaisin Suomeen. Vähän haikeaa kyllä, niin ihana on aina saada vieraita tänne. Ja olikin ihan luksusta, kun anopinkin vierailun aikana kävimme ulkona syömässä ja leffassa katsomassa Avattaren. Piti hyödyntää kokenutta lapsenvahtipalvelua, kun sellainen kerran oli! Kävin myös lätkimässä tennistä kaverin kanssa, mikä oli tosi kivaa. Täytyy nyt kevään mittaa käydä pelaamassa aina tilaisuuden tullen, sen verran pahasti tenniskärpänen purasi (sitten heti kun aloin osua palloon)!

Mukava viikonloppu takana. Kaveripariskunta oli syömässä ja viettämässä lauantai-iltaa. Muutenkin lupsakasti on elämä soljunut eteenpäin. Siirryttiin yksien päikkäreiden rytmiin pikkumiehen kanssa, mikä on ollut ihan positiivinen muutos. Nyt kaveri nukkuu aamuisin pidempään ja päikkäritkin kestävät kauemmin, jolloin minä ehdin jopa tekemään jotain tuottoisaa. Nyt olenkin hiukan selvitellyt kirjoitushommia, ja saattaahan sieltä jotain jo hyvällä tsäkällä olla luvassakin. Päikkäreiden aikana työskentely on kuitenkin hiukan haastavaa välillä, kun juuri kun olen päässyt vauhtiin, kaveri herää. Mutta näillä mennään nyt, kun en missään nimessä hoitoonkaan pikkumiestä halua vielä laittaa. Ihan innolla kyllä teen vähän muitakin hommia silti välillä, kun pelkkää pottaharjoittelua ja palikkatornin rakentamista.

Uusia taitojakin on taas opittu. Nyt on pikkuisella kova hinku kahdelle jalalle ja kaikkea vasten noustaan seisomaan ja askeleita otetaan. Sitten innostunut ilme kasvoilla ja hymy huulilla muksahdetaan suorin vartaloin lattiaan. Ja sitten tietenkin harmittaa. Sormet jäävät jatkuvasti ovien väliin ja usein pikkumies myös ajautuu itse jumiin esimerkiksi sohvan alle. Toivottavasti itsesuojeluvaisto kasvaisi rinnan muiden taitojen opettelun kanssa. Muita merkittäviä uusia taitoja on myös esimerkiksi miten auto sanoo ja miten kissa sanoo. Kaikille tädeille puistossa vilkutetaan edelleen hurmaava hymy naamalla, ja sitten kun ne tädit tulevat juttelemaan, niin sitten vierastetaan ja ujostellaan kainosti.

Alennusmyynneistä tarttui uusi telkkari, jota ollaan nyt iltaisin ihmetelty. Kielitaidolle tekee ihan hyvää katsella Ranskan telkkaria. Lisäksi investoimme uuteen turvaistuimeen ja saipa pikkumies myös tosi hienon automaton huoneensa lattialle, jolla kelpaa nyt ajella.

Seuraava Suomen visiitti on taas buukattu ja tällä kertaa saavummekin koko porukka (paitsi ei koira). Tulemme juhlimaan yhdet häät sekä poitsun vuotis-päivät maaliskuussa. Huippukivaa! Suunnitteilla on myös skimbareissu Alpeille helmikuussa ja Amsterdamin keikka toukokuussa.

Kovasti toivotaan myös taas vieraita Suomesta tänne päin. Pannu on kuumana, joten ei kun lentoja buukkailemaan vaan rohkeasti!

Sihijuomat kylmässä

Nyt onkin vierähtänyt niin pitkä tovi edellisestä postauksesta, että lienee paikallaan ensi alkuun pahoitella ja toivotella sitten heti perään hyviä jouluja ja nyt jo sitten mukavaa uutta vuottakin! On ollut sen verran hektistä meidän elo, etten ole ennättänyt istahtamaan koneelle. Olimme Suomessa, ja kun sieltä kotiuduimme alkoivatkin joulutohinat. Minun vanhemmat tulivat myös tänne joulun viettoon ja heidän kanssaan laukattiin sitten joulumarkkinoilla ja kaupoilla.

Sekä Suomen reissu että joulu menivät kummatkin oikein hyvin. Sama vanha virsi liittyi tietenkin taas Suomen reissuun: ihana oli nähdä ystäviä, mutta harmittamaan jäi, kun ei joka paikkaan ennättänyt, minne piti. Tänne olette kuitenkin kaikki tervetulleita meitä moikkaamaan kaikki ajan kanssa!

Meillä onkin hienoin joulukuusi ikinä! On niin nätti kuusi, etten taida raaskia sitä viedä pois ollenkaan. Ja koristeetkin on nyt ihan tähtitieteellisen hienot: innostuttiin pistämään ainakin kuukauden ruokabudjetti ihaniin joulukoristeisiin joulumarkkinoiden humussa (juu-u - ei olleet kaikki muumit laaksossa). No, nyt on sitten ihanat koristeet ja varsin ranskalaiset myös. Meidän kuusen latvassa killuu "huippu", eikä suinkaan tähti.

Kävimme isännän työpaikan lasten joulujuhlassa ennen joulua. Siellä pikkumieskin tapasi ekaa kertaa Joulupukin. Hän pääsi pukin polvelle istumaan ja osasi välittömästi vetää pukkia parrasta, aivan kuten kuuluukin! Nerokas vauva, eikö? :) Muutenkin täällä on opeteltu paljon uusia taitoja. Konttausta harjotellaan ahkerasti ja kävellä jo osataankin tukea vasten ja pukin tuomilla hienoilla kärryillä. "Äitä" on sanottu jo muutamia kertoja äidin silmiin katsoen ja sekös on saanut allekirjoittaneen ihan liikutuksen valtaan. Jouluna poitsu myös toisti perässä "amppu", kun kysyttiin missä lamppu. Vilkutus ja taputtaminen onnistuvat myös. Että pikkuhiljaa täällä pikkuvauva-aika alkaa jäädä taakse ja tilalle on tullut todella touhukas pikkuinen vaahteramäen eemeli. Aika ihanaa, mutta samaan aikaan myös vähän haikeetakin.

Pukki toi kärryjen lisäksi poitsulle myös marakassit ja ksylofonin, joilla on nyt musisoitu oikein urakalla. Mielenkiintoinen on myös oma läppäri, jolla on nyt surffailtu joulun pyhät. Myös supermageet lippis-lätsät pikkumiehelle löytyivät pukinkontista.

Nyt ollaankin tässä muutama päivä oman perheen kesken ja sitten keskiviikkona tuleekin anoppi. Päästään sitten pyörittämään anoppia alennusmyynneissä ja jos sieltä itsellekin tarttuisi jotain. Meillä oli nimittäin aikuisten osalta tänä vuonna vähän lamajoulu ja päätettiin, että ostetaan sitten alennusmyynneistä. Anopin vierailun aikana päästään sitten kohottamaan myös malja vuoden vaihtumiselle sekä lisäksi pyöreille vuosille, kun anoppi täyttää 50 vuotta! Sihijuomat pitää siis muistaa laittaa kylmään!

Uuden vuoden jälkeen minun pitäisi ryhdistäytyä työrintamalla ja alkaa kirjottelemaan juttuja ja/tai tekemään muita viestintähommia. Tarjouksia ja ideoita otetaan vastaan! Ajatuksena on tehdä muutama juttu kuukaudessa, jotta saadaan vähän rahaa ja minä saan päälleni vähän muutakin puuhaa, kuin kovakantisten kuvakirjojen tankkaamisen.

Nyt lähdetään poikien kanssa ulos, kun aurinko paistelee kivasti. Jollen ihan väärin katsellut eilen, niin krookukset alkoivat jo pilkistää mullan alta ja mangolia-puissa näkyy jonkunnäköiset silmut!

Dubbaustaidetta ja piikkejä

Tultiin justiinsa isännän työpaikan tarjomalta kylpylälomalta.
Olipas ihanaa päästä saunaan ja nauttia thai-hieronnasta (ihan perinteisestä versiosta) sekä tietenkin hyvästä ruoasta. Ihan ookoo mesta tuo oli, mutta hammam oli vähän kuin se olisi rakennettu asuntovaunuun ja saunakin oli niin pieni, että meidän Helsingin kodissakin on kaksi kertaa isompi. Mutta asiansa ajoi ihan täysin ja illallinen oli oikein maistuva! Kiitos vaan isännän työnantajalle taas kerran!

Oli tosi kiva tavata taas lisää miehen työkavereita ja heidän perheitään. Paljon juteltiin taas ranskalaisesta kulttuurista. Opin taas yhden uuden asian: ranskalaisten tapaa dubata kaikki tv-ohjelmat ei kannata kauheasti arvostella. Minä kun hiukan naureskelin, että tuo dubbaaminen on mielestäni vähän outoa, kun näyttelijöiden omien äänien päälle puhuu joku ihan muu ja huuletkin liikkuvat eritahtiin. Sen jälkeen minulle tehtiin selväksi, että Ranskassa tuo dubbaus on ihan taiteeseen verrattavissa ja sitä tehdään todella ammattitaitoisesti. Usein kuulemma lopputulos on jopa paljon parempi, kuin alkuperäisten näyttelijöiden äänillä. Esimerkiksi Puolassa yksi ja sama ääni lukee kaikkien roolit, vaan ei Ranskassa. Täällä tuolla dubbaustyöllä työllistetään aivan valtava määrä ihmisiä.

Meillä oli taas haasteta koiran hoitopaikan löytämiseksi, ja jouduimme kiikuttamaan Batmanin yhtä yötä varten yli 70 kilometrin päähän hoitoon. Varsinaista vaivaa taas siitä kirppusäkistä ;) Onneksi kuultiin kyplylässä vinkkiä yhdelä perheeltä lähellä olevasta koirahoitolasta. Lisäksi he kutsuivat meidät heille leikkimään, sillä heillä on kaksi labbista ja metsä ihan takapihalla. Mahtavaa, saadaan Batmania juoksutettua vähän isompienkin koirien kanssa! Sitä onkin vähän käynyt sääliksi, kun liian usein huomio menee vaan pikkumiehelle. Batman on kuitenkin ollut maailman paras isoveikka ja se huolehtii vauvasta niin kauniisti. Ja pikku-ukkokin on aivan haltioissaan koirasta: aina irtoaa leveä hymy ja nauru kun Batman tulee tai sitä aletaan edes huhuilemaan. Myös paijaus ja taputtaminen onnistuvat jo, joskin välillä aika kovakouraisesti Batman-polon viikisistä vedellen, mutta onneksi Batman on kestänyt kiskomisen urheasti ja lempeästi.

Minä olen vatuloinut possupiikin kanssa edes- ja takaisin. Kun olemme pikkumiehen kanssa tulossa nyt Suomeenkin ja siellä on epidemia pahimmillaan, niin olen pohtinut kannattaako tuo rokotus ottaa vai ei. Ranskassa yleinen kanta rokotukseen on aika kielteinen, ainakin tällä hetkellä. On myös epäilyttänyt, sillä minulla ei influenssarokotteista ylipäätään ole kovin hyvää kuvaa. Myös se, että rokotetta ei ole tutkittu paljon, on askarruttanut. Ja kun sen tehoakin arvioidaan vain 30-70 prosenttiseksi, olen ollut aika kielteinen. Lopulta sitten juttelin meidän perheen omalääkärin ja pikkumiehen oman pediatrin kanssa ja he päätyivät suosittelemaan rokotetta pikkumiehelle, etenkin kun olemme matkustamassa Suomeen epidemian ollessa pahimmillaan. Ranskassa epidemia on vasta alkutekijöissään. Päädyimme siis lopulta siihen, että jos kerran ennätämme saamaan tuon rokotteen ajoissa pikkumiehelle ja sitä omat lääkärimme suosittelevat, niin ei kai meillä ole järkeä siitä kieltäytyäkään. Ranskassa lisäksi lapsille on eri rokote kuin aikuisille ja sen pitäisi olla ilman adjuvanttia (ja tämän taas pitäisi olla hyvä asia:).

Niinpä me sitten lähdimme ensimmäisenä rokotuspäivänä rokotuskeskukseen piikkiä hakemaan. Olimme lukeneet juttuja Suomesta,, joissa rokotteista riidellään melkein verissä päin ja jonoihin kannattaa lähteä retkituolin ja eväiden kanssa. Olimme hiukan yllättyneitä, kun jumppasalissa olikin vain kourallinen ihmisiä. Olin etukäteen lehdestä lukenut, että koko rokotusprosessi on hiottu huippuunsa tehokkaaksi ja rokotuskeskukset ovat varautuneet rokottamaan kansan valon nopeudella. Vain Ranskassa tämä tarkoitti, että ensin menimme yhdelle tiskille, jossa saimme mukaamme kolme lomaketta. Tämän jälkeen menimme toiselle tiskille, jossa työntekijä oli avustamassa lomakkeen täyttämisessä. Sen jälkeen siirrymme täytettyjen lomakkeiden kanssa istumaan penkeille, josta lääkäri kutsui meidät omalle vastaanotolleen. Hän tarkisti lomakkeet, kyseli meiltä kysymyksiä ja kertoi, että vauvojen rokotetta ei ole vielä saatavilla. Se tulee vasta 10-14 päivän päästä. Lopulta päätimme sitten ottaa me vanhukset tuon piikin, sillä kai se jo jonkun verran suojaa pikkumiestämme, jos me emme sairastu tautiin. Lääkäri allekirjoitti lomakkeet, joiden kanssa siirryimme pistettäväksi. Ja kun piikki oli pistetty siirryimme vielä yhdelle tiskille saamaan asianmukaiset leimat ja laput sitten pääsimme kotiin. Tämä kaikki vei yhteensä noin pari tuntia. Herra paratkoon missä vaikeuksissa tämä maa on, jos yhtäkkiä koko kansa haluaa piikille!

Nyt en sitten tiedä olisiko ollut parempi sairastaa possunuha vai kärsiä rokotteen seuraukset, mutta minulle piikistä nousi kova kuume, joka kesti yhden illan. Käsi on piikistä vieläkin kipeänä. Isäntä selvisi pelkällä rokotuskohdan aristamisella. Seuraavaksi sitten odotellaan, kerkiääkö tuo vauvojen rokote tulla ajoissa ennen matkaamme Suomeen vai ei. Jotenkin olo on kyllä kuitenkin aika rauhallinen asian suhteen, sillä kun ajattelee tautia ihan järjellä, ei siinä ainakaan tällä hetkellä ole kamalasti pelättävää. Media hysterisoi tilannetta aivan yli äyräiden. Melko tuoreina vanhempina sitä toki haluaa tehdä lapsensa eteen kaiken minkä pystyy Ja kun ei ole lääketiteen ammattilainen missään määrin niin sitä on vaan sitten luotettava omaan lääkäriinsä.

Tosiaan mielessä pyörii nyt kovasti Suomen matka. Aivan ihana päästä näkemään perhettä ja ystäviä! Ihanaa odottevaa on myös luvassa reissun jälkeen: meidän porukat oat tulossa jouluksi tänne ja anoppi uudeksi vuodeksi! Mahtavaa kerrassaan! Täällä joulukaupungissa jouluvalot ovatkin jo paikoillaan ja joulumarkkinoita pystytetään kovaa vauhtia. Joulun tunnelma hiipii jo hiljaa meidänkin kotiin.

Ihanuuksien pikakelaus

Nyt on taas niiiiiiiiiin paljon kaikkea tapahtunut sitten viime postauksen, että en mitenkään edes muista kaikkea. Miten paljon jo yhdessä päivässä tapahtuu ja miten vähän sitä ehtii miettimään! Ärsyttävää.

Pikakelaten nopeasti:

Mun vanhemmat olivat kylässä ja oli tosi kivaa. Lähinnä päivät kuluivat puuhastellen pikku-ukon kanssa, jonka hittinä on nykyisin hyppykiikussa hyppiminen. Minä sain ihanan tauon tiskaamisesta, kun äiti hoiteli ne hommat. Kiitos äippä! Kohokohta vierailussa oli, kun jätimme pikkumiehen isovanhempien huolelliseen hoivaan ja suunnistimme kahdestaan vuorille iki-ihanaan kylpylään. Voi miten hyvää se teki: uimme ja saunoimme, söimme ja nukuimme ja nautimme hetkisen siitä, että olimme vain kahdestaan. Pitänee ottaa uusiksi taas, kun saadaan tänne paikalle innokkaita isovanhempia, tätejä tai setä hoitelemaan!

Perhettä ja ystäviä Suomesta on aina niin ihana nähdä. Yhteistä aikaa arvostaa tosi paljon, kun se ei ole itsestään selvää joka päivä!

Samana aamuna, kun porukat lähtivät takaisin Suomeen, me starttasimme kohti Italiaa kahdeksi viikoksi. Ja rakastuimme päätä pahkaa! Ne maisemat, se ruoka, ne viinit, ystävälliset ja kauniit ihmiset! Roomaan rakastuimme jo muutama vuosi sitten, mutta nyt Piemonte Valpolicella ja Toscana veivät sydämen! Etenkin Piemonten jylhän upeat maisemat sekä ihana bed and breakfast -paikka painuivat mieleen. Paikka jossa yövyimme on tällainen http://www.cascinaamalia.it/
Saimme siellä lämpimän vastaanoton ja mukaamme lähti tilan viinejä sekä heidän oma kasvattamaa ja kuivaamaa laventelia. Nyt se tuoksuu ympäri kotia ihanasti ja tuo mieleen sen hetken, kun kuutamon valossa kävelimme viiniviljemien välissä hiekkatiellä trattoriasta takaisin hotelliin ja pikkumies tuhisi vaunuissaan.

Toscanassa asustimme viikon Anskun, Kallen ja Krissen kanssa tosi kivassa villassa. http://www.gaia-travels.com/toscana_huvila_fienile.html
Olipas ihana viettää oikein kokonainen viikko suomikavereiden kanssa ja puhua vaan suomea! Nautiskelimme yksityiskäytössämme olevasta uima-altaasta, josta aukesi aivan mahtavat näköalat toscanalaisille kukkuloille. Joka ilta ihailmme mykistävän auringonlaskun uima-altaalla. Ilmat suosivat ja väriäkin saatiin pintaan!

Italialaiset olivat ihan hulluina pikkumieheen. Meillä oli ajoittain suuria vaikeuksia päästä eteenpäin esimerkiksi kaupungilla tai kaupoissa, kun koko ajan vaunujen ympärillä oli ihailijoita. Pikkumiehestä paljastui varsinainen pelimies, kun se väläytteli kahden hampaan hymyjään häpeilemättä kaikille naisille iästä riippumatta. Eräs ihailija vinkkasi meitä ottamaan euron jokaiselta ihailijalta ja kuvanottajalta.

Valpolicellan hotellissa omistajan täti ei meinannut antaa vauvaa enää takaisin, kun oli niin innoissaan siitä. Tämä lastenhoitajana työskentelevä täti oli sitä mieltä, että meidän pikku-ukko on kaunein hänen ikinä näkemänsä poikavauva. Minä jo vähän huolestuin, kun tuo nainen lähti pikku-ukko sylissään näyttämään sitä naapuritaloon asti. Onhan meidän poika toki meidän mielestä myös syötävän suloinen, mutta tuollainen vastaanotto oli kyllä aika ihmeellinen. Tulimme tulokseen, että italialaiset taitavat tykätä pulleista ja vaaleista suomalaisista perusvauvoista. Ja onhan sitä kuultu muiltakin vaaleiden vauvojen vanhemmilta, että Italiassa ihailijoita riittää.

Mun piti laittaa tähän kuva viinilaatikkoröykkiöstä, joka sijaitsee meidän makuuhuoneessa, mutta kuvanlisäysnappula ei toimi. Joka tapauksessa, valtava määrä viinilaatikoita on haalittu kasaan noin kuukauden sisällä. Ensin isäntä osti täältä supermarketin alennusmyynnistä laatikkokaupalla ranskalaisia viinejä. Sitten raahasimme sitä mukanamme Moselin laaksosta (ehkä liikaa, kun rengaskin puhkesi kotimatkalla?). Italian reissulta ajoimme kotiin mersun perä maata viistäen. Nyt sitten odotellaan visalaskua kauhulla ja maksellaan yllättäen postista tipahatanutta yli tonnin asumisveroa. Pitäsiköhän mun olla huolestunut tuosta isännän viini-intoilusta? Jo vuosia tila on ollut vakava, mutta nyt se on mm. luonut itselleen online-viinikellarin! OMG!

Reissujen jälkeen on ihana olla nyt hetki kotona paikallaan. Vaikka toisaalta tiskaaminen (meillä ei edelleenkään ole tiskikonetta) ja rattaiden kantaminen kolme kertaa päivässä ylös alas kera kymmenkiloisen, sätkivän vauvan ja varsankokoisen koiran syö naista. Batman kun on vielä unohtanut kaikki käytöstavat koirahoitolassa. Olemme palanneet taas gestapolaiseen kuriin ja toivotaan, että viittamies muistaisi taas käytöstavat pian uudelleen.

Loppuun vielä ilmotusluontoinen asia: buukkasin itselleni ja perheen pienimmälle lennot Suomeen marras-joulukuun vaihteeseen! Täytyyhän pikku-ukonkin päästä jo saunomaan. Toivottavasti ehditään silloin tapaamaan taas mahdollisimman monia ystäviä.

Illalla menen katsomaan yhden kaverin kanssa Mental Finandia teatteriin. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Terkut reissusta!

Poika vetelee päikkyjä, joten ehdin hetkisen kirjottamaan taas blogiinkin.

Olemme nyt olleet pari päivää kotona reissujen jälkeen ja ihana kyllä hengähtää hetkinen! Reissut ovat menneet tosi mukavasti. Ensin olimme siis Ranskan rivieralla, Monacossa ja Lyonissa ja sen jälkeen viime viikonloppuna vietimme vielä pari päivää tutustuen Moselin superkaunniseen alueeseen Saksassa.

Ranskan reissusta jäi käteen todella upeita maisemia Provencessa ja rannikolla sekä aivan uskomattoman ihana Monaco. Vietimme kaksi yötä Monacossa ja tykästyimme kovasti paikkaan. Se oli niin kaunis jylhine rinteineen ja hienoine satamineen. Hotellihuoneemme ikkunasta aukesi upea näköala merelle ja satamaan. Mitä jahteja siellä olikaan!

Isäntä kävi tuhlaamassa pienen omaisuuden Monte Carlon kasinolla. Olisin mennyt mukaan vahtimaan, mutta minut käännytettiin ovella. Ei kuulemma saanut tulla lastenvaunujen kanssa sisälle. Outoa :) Olisihan se ollutkin hauska muisto kerrottavaksi pikkumiehelle. Joka tapauksessa mukava kuitenkin, että isäntäkin pääsi kauan haaveilemaansa pelipöytään. Sen jälkeen nautimmekin sitten aivan ikimuistoisen synttäri-illallisen aivan mahtavassa ravintolassa, jonka pöydästä katselimme öiselle lahdelle. Suosituksena muillekin Monacoon menijöille raflan linkki tässä: http://www.portpalace.com/restaurant.hotels

Lyonissa olimme myös pari yötä ja ihan symppikseltä kaupungilta sekin vaikutti. Emme vaan saaneet sinnikkäistä yrityksistä huolimatta siellä kovinkaan herkullista ruokaa, joten kaupungin maine Ranskan kulinaarisena pääkaupunkina jäi nyt meille vielä hieman hämäräksi.

Viime viikonlopun vietimme sitten Moselin laaksossa Tiinan ja Jimin kanssa. Reissu oli oikein ihana ja oli tosi kiva nähdä suomalaisia kavereitakin! Maisteltiin paljon viinejä, ihailtiin todella kauniita maisemia ja kotiin tuomisina tuli 4 laatikkoa viiniä (mihin ihmeeseen ne noi kaikki taas tungetaan?) Paikka vaan oli aivan täyteen ammuttu eläkäläisiä ja oltiin kyllä ihan takuulla ainoat lastenvaunujen kanssa liikkuvat. Muut tulivat vastaan rollaattoreilla. Mutta eihän se meidän menoa onneksi haitannut.

Takaiskuna mainittakoon oli se, kun innoissani astelin hotellin saunaosastolle haaveillen ihanista, rentouttavista löylyistä lauteilla, mutta sitten menikin pupu pöksyyn. Saunaosastolla kaikki olivat ilkosen alasti ja koin kuusikymppisten setien katseet hieman ahdistavina, joten kännyin kannoillani ja jäin ilman löylyjä. Mutta josko ensi viikonloppuna saisi sitten revanssin täällä Ranskan päässä, kun mennään isännän kanssa viettämään yksi yö ihanaan kylpylähotelliin ihan kaksin! Mun vanhemmat tulevat huomenna tänne ja saadaan siis hyvät lapsenvahdit. Ihana, kun äiti ja iskä tulee - onkin jo kamala ikävä!

Battiksellä on mennyt mukavasti hoidossa, mutta käytöstavat se on kyllä unohtanut siellä. Hihnassa vedetään ja muutenkin ollaan vähän villejä. Otetaan nyt kurinpalautus ennen kuin Batman taas ensi viikolla menee hoitoon. Toivottavasti sen yskäkin paranee nyt pian. Kai se sieltä hoitolasta on saanut köhän, vaikka rokotutin sen oikein kennelyskää vastaan vielä etukäteen.

Ja loppuun avautumista: Tämän maan postilaitos on kyllä todella syvältä. Viime vuonna katosi ainakin yksi arvokas paketti matkalla tänne ja nyt niitä on kadonnut jo useampia. Seattlesta yritettiin lähettää pikkumiehelle pakettia ja täällä Strasbourgissa kaksi kertaa käytyään se palautui aina takaisin Seattleen, vaikka osoite oli prikulleen oikein. Nyt paketti lähetettiin Suomeen ja se saapuu vanhempieni mukana. Kiitos Tiina sinnikkyydestäsi!

Toinen Tiina yritti lähettää myös pikkumiehelle pakettia Suomesta ja se palautui myös aina takaisin. Nyt paketti tulee Anskun mukana meille Italiaan. Anoppi lähetti paketin, joka katosi mystisesti matkalla, eikä ole edes palautunut. Myös muutaman muun paketin tiedän olleen nyt kuukauden päivät jo matkalla, eikä ole näkynyt eikä kuulunut. Minkälaisia postivirkailijoita tässä maassa oikein työskentelee?! Todella noloa. Ei siis ehkä kannata lähettää tänne yhtään mitään, jotta ei seuraavatkin salmiakit päädy postivirkailijoiden ahneisiin suihin.

Lomalomaloma

Tästä pakkausurakan keskeltä vaan kuittaan nopeasti, että meidän perhe suikkaa tästä lomille. Tänään viedään koira uuteen hoitopaikkaan (jännittää, mitenhän se siellä pärjää?) ja huomenna aamulla laitetaan mesen nokka kohti Lyonia.

Odotamme innolla kaupunkiin tutustumista, sillä niin moni on kehunut Lyonia yhdeksi ihan parhaista kaupungeista koko patonkilassa. Se on myös kuulemma Ranskan kulinaarinen pääkaupunki, joten eiköhän me viihdytä siellä ihan hyvin! Nam!

Lyonista matkamme jatkuu halki Provencen aina rannikolle asti. Jossain St Tropezin lähellä olemme yötä. Seuraavaksi tutustumme Nizzaan ja muihin rantakohteisiin ja hurautamme sitten Monacoon muutamaksi yöksi. Ja kotimatkalla vedetään taas Lyonissa yhden yön huilitauko.

Tällaisella suunnitelmalla siis lähdemme harrastamaan kotimaan matkailua. Hiukan jännittää, että miten tuon pikkumiehen kanssa kaikki sujuu, mutta kyllähän se niin sopeutuvainen ja kiltti vauva on, että eiköhän kaikki mene hyvin. Ja vaikka vähän yöt olisivat reissussa levottomampia, jaksaa nyt ainakin paremmin taas valvoa. Nyt jo viikon verran on tässä talossa nimittäin nukuttu niin hienosti, että ei sitä usko itsekään. Pikkumies on vedellyt 10-12 tunnin unosia ihan putkeen. Vaan pari kertaa yössä on käyty tutti laittamassa. Tämä auvo ehtii varmasti moneen kertaan vielä muuttua, mutta hehkutanpas nyt, kun on ajankohtaista!

Mukavia syyspäiviä tasapuolisesti itse kullekin! Täällä mittari huitelee vielä päivisin melkein 30 asteessa, mutta öisin on jo viileää ja syksyisempi fiilis myös.

Häähumua ranskalaiseen malliin

Lauantaina pääsimme tutustumaan ranskalaiseen hääkulttuuriin. Sonnustauduimme pyhävaatteisiin, pikkumieskin sai hurmaavan, punaisen rusetin kaulaansa.

Heti parkkipaikalla tapasimme isännän kollegan perheineen ja heidän pukeutumista katsoessa mieleen hiipi aavistus, että mahdammeko olla pahasti ylipukeutuneita. He nimittäin olivat sonnustautuneet kutakuinkin lenkkivaatteisiin. Päälle oli valittu lenkkarit, urheilushortsit, urheilupaita, myös vaelluskengät löytyivät. Kirkossa sitten tajusimme, että tuo kyseinen perhe saattoi olla hivenen alipukeutunut. Tosin 300 vieraan sekaan mahtui puketumista jos jonkinlaista aina ihan ykkösistä farkkulinjaan saakka.

Kirkko kesti kaksi tuntia ja sisälsi hurjan paljojn lauluesityksiä ja läheisten puheita. Pikkumies jaksoi aivan esimerkillisesti olla koko toimituksen ajan. Pahimmat keskittymisvaikeudet taisi olla minulla. Isäntä joutui pari kertaa sanomaan, että älä nyt höpötä niin paljon.

Vauvaperheille oli järjestetty oma vauvahuone kirkkoon, josta oli iso katseluikkuna alttarille. Siellä minäkin sitten kävin imettämässä. Porukka myös lappasi ihan vapaasti vessassa ja ulkona kesken kirkonmenojen. Penkissä ei istuttu suomalaiseen tyyliin jäyhinä ja hievahtamatta. Useaan otteeseen puheissa heitettiin myös läppää, jolle kirkkokansa naureskeli ja taputti.

Kirkon jälkeen ajoimme letkassa juhlapaikalle. Täällä tapoihin kuuluu, että koko häävierasseurue ajaa torvet soiden juhlapaikalle ja vähän kaikkien autoja on koristeltu. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseessä on todella ärsyttävä tapa, siis tuo torviensoitto. Sitä tehdään myös keskustassa välittämättä lainkaan kellonajoista. No, koska kuitenkin olimme ranskalaisessa hääseurueessa (ja keskellä maaseutua ja todella kauniita viiniviljelmiä), kuului meidänkin torvesta yksi lyhyt, mutta kimakka tööt!

Mitään vaalenapunaisia sydämiä ei ollut ripoteltu matkanvarrelle tietä osoittamaan ja niinpä koko letka meidän johdollamme ajoi harhaan (heja sverige!). Aikamme karttoja tutkittuamme, muutamaa uukkaria ja offroad-pätkää myöhemmin löysimme letkoneimme juhlapaikalle. Parkkipaikka oli tännä kuin herätysjuhlilla konsanaan: 300 vieraan autot vieri vieressä pellolla! Alueella oli pitkiä pöytiä, joihin oli katettu kertakäyttömukeja, vesi- ja limukkapulloja, bretzeleitä, suolaisia kuivakakkuja ja pieniä coctail-tikkuja. Myös olutta ja viiniä sai.

Mitään ohjelmaa ei tässä tilaisuudessa ollut, ainoastaan kaikki vieraat kuvautettiin hääparin kanssa. Tästä nk. aperetiivi-tilaisuudesta aivan lähimmät vieraat jatkoivat vielä dinnerille hääparin kanssa. Me suuntasimme vähäpätöisempinä vieraina sieltä kotiin, kunhan pikkumiehemme oli ensin hurmannut kaikki vekkulilla naurullaan. Oli todella ikimuistoinen ja mukava kokemus käydä juhlimassa ranskalaisia häitä!

Perjantaina näin yhtä slovakialaista ystävääni illallisen merkeissä kaupungilla. Kerroin ystävälleni parin kuukauden takaisesta, monsterimaisesta ajomatkastamme Travemundesta Strasbourgiin, tai siis lähinnä niistä viimeisestä 30 kilometristä, jolloin emme meinanneet löytää kotiin. Kerroin, miten olin ajanut yhtä soittoa koko yön 900 kilometriä ja miten huokaisin helpotuksesta, kun totaalisen uupuneina kaarsimme tienviitasta Strasbourg Nord 30 km. Ihan pian jo kotona!

Kerroin ystävälleni, miten pian liittymän jälkeen tuli tietöitä ja kiertoteitä, ja miten tienviittoja ei kuitenkaan näkynyt missään. Kerroin miten ajelimme edestakaisin totaalisen väsyneinä ja epäuskoisen hämmentyneinä aamuauringon alkaessa nousta taivaanrantaan näkemättä missään halaistua viittaa siitä, mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä ajamaan. Kerroin, miten kiroilin niin että rekkamiehetkin olisivat punastuneet, kun pörräsimme pikkuteitä edestakaisin ja miten olimme lähellä ajaa jokeen ja miten sitten lopulta ihmeen kaupalla ja kauhean rundaamisen ja pään rattiin hakkaamisen jälkeen pompsahdimme teollisuusalueen kautta tielle, jonka tunnistin ja osasimme viimein kotiin.

Ja arvatkaa mitä? Tälle ystävälleni oli käynyt täsmälleen samalla lailla kaksi kuukautta ennen meidän tapausta, kun hän oli ajanut yöllä Slovakiasta kotiin. Erotuksena ainoastaan se, että hän ei meinannut ajaa jokeen, vaan peuran päälle. Tekee kyllä mieli mennä katsomaan, onko sinne halvatun tielle vieläkään saatu minkäänäköisiä tienviittoja ja vaatia korvauksia henkisestä kivusta ja särystä.

Kävimme lastenlääkärissä perustarkastuksessa. Pikkumies on lääkärin mukaan oikein hieno ja terhakka vauva. Iloinen myös, hurmasi lääkärinkin nauramalla kovasti. Strategiset mitat ovat 68 senttiä ja 9,3 kiloa. Hyvässä lihassa siis! Kaikki vaatteet ovat jäämässä pieneksi.

Sain postissa aivan ihania vaatteita pikkumiehelle. Löysin kivan nettikaupan, mistä tilasin. Nyt sillä on aivan hellyttävä nallepuku ja vaikka mitä muuta ihanaa.

Tämän viikon vietänkin taas poikein kanssa kolmistaan. Isäntä on reissussa. Saa soitella!

Koti-ikävä

Joskus se tulee ihan pienistä jutuista. Kuten nyt toissapäivänä. Kävin kylvyssä ja lorautin sekaan kylpyöljyä, jota käytin paljon asuessamme Suomessa. Se tuoksu sai minut kaipaamaan kamalasti kotiin, vaikka kotini onkin täällä.

Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että tässä olen alkanut tiedostamaan, miten paljon helpompaa elämäni olisi tällä hetkellä Suomessa. Etenkin isännän matkustellessa joudun välillä aika koville, kun kolme kertaa päivässä roudaan koiran lenkille ja kannan rappuset ylösalas rattaat ja kymmenkiloisen vauvan. Asiaan saadaan mukava haastavuuskerroin, kun hellettä on 37 astetta! Nyt on tullut tajuttua myös se tosiasia, että täällä ei myöskään ole samanlaisia tukiverkostoja. Emme voi viedä vauvaa isovanhemmille hoitoon ja lähteä itse ulos syömään.

Eniten on tietysti ikävä kaikkia rakkaita ystäviä ja perhettä. Ihmisiä. Toiseksi eniten ikävä on saunaa ja järveä. Ikävä on myös hiljaisuutta. Ehkä se kuitenkin johtuu enemmänkin siitä, että asumme täällä kerrostalossa ja aika keskustassa, kun taas Helsingin kotimme on melko rauhallisella alueella ja maantasalla. Täälläkin tosin asuinalueemme on melko rauhallinen, mutta kesäkuumalla tehdyt tietyöt aiheuttivat kamalasti metakkaa.

Ikävöin myös koirapuistoa. Miten helppoa onkaan viedä Batman vaan puolen kilometrin päähän koirapuistoon leikkimään! Ja viimeisenä, mutta ei vähäismpinä eikävöin meidän kodin astianpesukonetta. Täällä meillä ei sellaista vepotinta ole ja tiskaaminen syö välillä naista. P-A-H-A-S-T-I.

Kuitenkin jokainen päivä täällä on ollut ihana ja unohtumaton. Se ei silti vie pois sitä, että sydämessä juuret ovat kuitenkin Suomessa ja vaikka miten tutustuisi uusiin, ihaniin ihmisiin, ovat ne vanhat rakkaat ystävät kuitenkin aina erityisiä.

Pikkumiehen kanssa elämä sujuu päivä päivältä paremmin. Tyypillä alkaa olla jo iskemätön huumorintaju. Se nauraa sille, että irvistän silmät kierossa tai isi tanssii hassusti. Päristeleminen on edelleen kova juttu. Ympäri kierähdellään jo ongelmitta ja yritys liikkeelle on välillä kova. Huuto on myös äänekäs, kun sinnikkäästä yrityksestä huolimatta liikkeelle ei päästä.

Päivämme menevät kutakuinkin nykyisin näin: herätys kello 6.30. Joskus vauva jaksaa jatkaa unia vielä jonkun aikaa meidän välissä, mutta usein ei ja on pirteä kuin peipponen: hirnuu, päristää, höpöttelee, kiljahtee. Ekoille päiväunille noin 9-10 aikaan, tokille noin 13-14. Yhteensä nukkuu päikkyjä maksimissaan kolmen tunnin ajan. Iltaunille poika painuu usein noin kello 19.30. Poika jätti neljän ja puolen kuukauden kypässä iässä ihan itsenäisesti yösyömisen pois! Pikkumies nukkuu siis 11 tuntia putkeen ilman syömisiä. Tuttia joutuu öisin laittamaan muutamasta kerrasta muutamaan kymmeneen kertaan, mutta syöminen on nyt tosiaan jätetty pois. Kyllä äidin nyt kelpaa!

Kaikkea ihanaa on odetettavissa lähiaikoina. Ensi viikonloppuna menemme ranskalaisiin häihin. Sitä odotamme tosi mielenkiinnolla. Sitten lähdemme seikkailemaan Ranskan rivieralle ja Monacoon ja pysähdymme myös Lyonissa. Heti perään suikkaamme Saksan puolelle Moselin laaksoon viikonlopuksi Tiinan ja Jimin kanssa. Ja sitten tulevatkin minun vanhempani viikoksi kylään! Ihanaa! Silloin ajattelimme lähteä isännän kanssa ihan kaksin vuorille jätti-ihanaan kylpylähotelliin ja olla siellä myös yön pois. Italiaan suuntaammekin sitten koko perheen voimin samana päivänä, kun meidän porukat lähteävät takaisin Suomeen. Tutusumme autoillen viinialueisiin ja Italian Riveraan, Milanoon ja Venetsiaan sekä nautiskelemme kokonaisen viikon villassa Toscanassa Anskun, Kallen ja Krissen kanssa! Tulossa siis hurja ja toivottavasti hurjan ihana reissusyksy!

Tästä voitte päätellä, että löysimme siis vihdoin Batmanille toivottavasti hyvän hoitopaikan. Sen pitäisi olla sellainen luxus-hoitola, jossa kaikkien parlamentaarikkojenkin koirat ovat kuulemma hoidossa ja missä koirien hyvinvointiin panostetaan ;)

Ps. Batman sai muuten tulokset lonkka- ja kyynärkuvistaan: olivat parhaat mahdolliset! Kelpaisikohan se isukiksi täällä Ranskan maalla? Jos vaikka ansaitsisi omat papanansa?

Suomiverkkareissa hyppykiikkuun

Täällä on kärsitty äänisaasteesta, kun katuporat sun muut kovaääniset vepottimet ovat pitäneet konserttiaan ikkunamme alla. Kummalliset ovat pikku-ukkomme unenlahjat, kun se on kuitenkin päikkynsä suht ongelmitta vedellyt.

Postista saapui mukava yllätys Eero-papalta; Suomi-verkkarit ja ruisleipää! Ja verkkarit olivat siis perheemme pienimmäiselle. Voi kun tuore ruisleipä maistuikin taas hyvältä! Kiitos!

Paketti Suomesta tuntuu aina ihan joululta! Vinkkinä muuten noin ylipäätään kaikkia ulkosuomalaisia silmällä pitäen, että matkaan voi laittaa esim. ruisleipää, salmiakkia, Makuunin irtokarkkeja, suomalasia kirjoja ja lehtiä, suomalaisia dvd-elokuvia. Irtokarkit ovat suomessa ihan parhaita. Missään muualla maailmassa ei ole niin hyviä irtiksiä ainakaan minun kokemuksen mukaan. Ilmoittakoon kuka paremmin tietää eriävän mielipiteensä!

Batmanilla oli allerginen reaktio, joka sai sen rapsuttamaan itsensä ihan kaljuille länteille. Hetken jo pelkäsin, että sillä on kirppuja, mutta onneksi ei sitten ollutkaan. Lääkäri määräsi kortisonia, joka kyllä tepsi kutinaan. Ainoa ongelma oli, että lääkkeen seurauksena Batman joi litroittain vettä ja sekös sitten myös pissatti. Jouduimme kuljettamaan viittamiestä ulkona kolmekin kertaa yössä, kun se jalat ristissä ulisi oven takana. Tästä huolimatta vahinko kävi myös sisälle. Voi miten nololta se näyttikään! Pari kertaa niinä öinä tuli mietittyä, että miksikäs varten me toi koira otettiinkaan.

Batman on ilmeisesti aikuistumassa (lue: tulossa vanhaksi), koska se on alkanut kerjäämään ja olemaan muutenkin ruokansa perään tosi perso. Se syö mukisematta papanansa ja haluaisi vielä lisää. Batmanin onneksi se on hurmannut lähipuistomme jätskikioskin pitäjät. He aina huutelevat Batmanin nimeä ohi mennessämme ja kysyvät saako sille antaa jätskitötterön. No, eihän heitä raatsi kieltäkään ja niin Batman saa aina lenkillä herkkupaloja. Hauskaa on, että tädit tulevat syöttämään Battikselle tötteröitä, vaikka tiskillä olisi kuinka pitkä jono maksavia asiakkaita.

Batmanista on ollut kovasti apua myös vauvanhoidossa. Pikkumiehemme on ihan hullaantunut koiraveikkaansa ja harhauttamalla sen huomio Batmaniin, saamme lapioitua inhan makuista kukkakaalisosetta pari lusikallista alas. Batman pesee myös mielellään pikkuisen naaman ja kädet ja tästäkös vauva tykkää! Se kikattaa ja hirnuu aivan onnessaan!

Pikkumiehelle kuuluu hyvää. Kaksi alahammasta on jo puhjennut ja lisää odotellaan. Odotellaan myös, että sen saa laittaa hyppykiikkuun, joka sille käytiin Stuttgartista hakemasta. Viiskuisena ohjeen mukaan voi alottaa kiikkumisen. Meni muuten tosi hienosti matkat sinne ja takas ja hienosti jaksoi pikkuinen myös shoppailla. Isäntä sai parit farkut ja kengät ja minä uudet lenkkarit, joilla pääsee nyt lujaa puistoa ympäri. Bikinkuntoon en taida täksi kesäksi enää ennättää, mutta ehkä sitten seuraavaksi.

Meidän kesälomasuunnitelmat on edelleen auki koiranhoitopulmien vuoksi. Kohta on varmaan pakko ottaa tuo karvakasa rivieralle mukaan.

Puistokävelyllä

Kesäriennot pistivätkin sitten blogin taas ihan kesäunille, mutta rätkästääs pari riviä nyt, vaikka kesä vielä jatkuukin.

Suomen loma meni kivasti. Pikkujätkä sai nimen, nähtiin vähän perhettä, sukua ja kavereita, tanssittiin häitä ja vietettiin tyttöjen saunailtaa näin muutamia mainitakseni. Hiukan menoja kyllä esti ja rajoitti pikkuisen refluksivaivat, joiden takia jouduttiin skippaamaan suunnitelmia. Pahoittelut siis kaikille, keitä ei keritty näkemään. Harmittaa kyllä kovasti.

Toissapäivänä kiikutettiin isännän pikkusisko Kaisa takas lentokentälle. Olikin luksusta, kun Kaisa hoiteli au pairin hommia kuukauden verran ja autteli meitä kotihommissa! Jälkeen jäi ikävä ja paljon mustia, pitkiä hiuksia ;)

Kaisan kanssa kierreltiin alennusmyynneissä ja otettiin aurinkoa. Kuva on muuten Kaisan nappaama. Siinä naapurin kissa on uskaltautunut parvekkeelle, vaikka Batman päivystää meidän partsilla.

Pikkujätkä tossa matolla esittelee juuri taitojaan. Se kääntyilee jo ketterästi, kuolaa valtavasti ja höpisee erilaisilla äänillä kovasti. Lelutkin pysyvät jo kädessä. Viimeaikoina yöt ovat ajoittain menneet vähän levottomasti, kun ilmeisesti hampaiden puhkeaminen vähän korpeaa. Vasemmalla alhaalla jo yksi valkoinen nysä pilkottaakin ja muualla näkyy pieniä valkoisia pisteitä muutamia. Kovin iloinen ja hyväntuulinen jamppa se onneksi on noin muuten. Kikattaa niin hersyvästi, että sydän sulaa.

Surkuhupaisa episodi sattui taas Batmanin kanssa. Olimme eräänä hyvin kuumana hellepäivänä puistossa pikkujätkän, Battiksen ja Kaisan kanssa, kun ärhäkkä ampiainen ilmaantui eteemme pörräämään. Saimme molemmat tytöt slaagin ja ryhdyimme juoksemaan viheliäistä piikkiniekkaa karkuun: minä vaunujen kanssa ja Kaisa koiran kanssa. Jossain siinä tiimellyksessä Kaisalta irtosi ote Battiksen hihnasta ja siitäkös tuo helteen uuvuttama koiramme intoutui! Täpötäydessä puistossa se pinkaisi täyteen juoksuun hihna suorana viivana perässä sojottaen. Kieli varpaissa roikkuen ja mielipuolisen innostunut ilme naamalla se höntsäili tervehtimään kauhistuneita ihmisiä puistonpenkillä. Ihmisten kasvot valahtivat kalmankalpeiksi, kun Batman pysähtyi moikkaamaan tai vain viiletti ohi.

Huusin koiraa luokse ja se lähtikin höntsäilemään takaisin meitä kohti. Pahaksi onneksi meidän vieressä kuitenkin oli äiti noin kolmevuotiaan pikkupyöräilijän kanssa liikenteessä. Äiti kun näki Batmanin lähestyvän, hän otti valtavan loikan lapsensa ja Battiksen väliin ja aloitti suuren elämöinnin. Tästä innostuneena Batman tietysti unohti tulla meidän luokse ja lähti huitovaa äitiä ja lasta kohti. Sen päässä koko juttu ilmeisesti vaikutti hauskalta leikiltä. Minä sain pyydystetyksi Batmanin hihnan vasta siinä vaiheessa, kun tuo hätääntynyt äiti mäiski Batmania lelulla päähän. Ymmärrän toki äidin hädän, kun iso koira juoksee kohti, mutta jäi vähän paha mieli, kun hän raivosi minulle, vaikka pyysin koiran käytöstä anteeksi. Eihän tuo äiti tietenkään voinut tietää, että Batman olisi korkeintaan nuolaissut pikkupyöräilijää naamasta.

Jännitys ei suinkaan päättynyt siihen sen puistoreissun osalta. Noin puolta tuntia myöhemmin isäntäkin oli liittynyt seuraamme nauttimaan kauniista kesäpäivästä puistossa ja pulssimme oli juuri mukavasti tasaantunut. Isäntä työnteli vaunuja ja Kaisa talutti koiraa. Yhtäkkiä eteen juoksi vapaana pieni musta koira ja koiran perässä vaappui vanha mummu. Pieni musta koira ei uskonut mummun vaimeita huuteluita, vaan säntäsi aivan Battiksen innosta laajenneiden silmien alle haastamaan sitä leikkiin. Batman otti pari ärhäkkää loikkaa ja sai tempaistua hihnan irti pahaa-aavistamattoman Kaisan kädestä. Ja pian näimme edessämme yllättävän nopean, pienen mustan koiran perässään iso, punaruskea viittamiehemme hihna taas pitkänä, piikkisuorana viivana takana sojottaen katoavan ihmisvilinässä horisonttiin.

Peräänsä koirat saivat varvassandaaleissa kiusallisen hitaasti etenevän isännän ja etanan nopeudella koiransa perään lähtevän mummun käsilaukku käsivarrellaan tanssahdellen, kuin muumimammalla ikään. Heidän perään säntäsin minä, vauva vaunuissa huutaen.

Joitakin minuutteja, kiljahduksia ja kauhistuneita ilmeitä myöhemmin isäntä löysi viittamiehen leikkimästä puiston toiselta jonkun pystykorvan kanssa. Pienen mustan koiran vauhti oli ainakin siinä helteessä ollut Battikselle liikaa ja hän oli ilmeisesti päättänyt luovuttaa takaa-ajon löytäessään uuden, hauskan leikkikaverin.

Tämän episodin jälkeen tuntui, että kaikki tuijottivat meitä puistossa ja päätimme lähteä vähin äänin kotiin. Mummu ei vielä siihen mennessä ollut löytänyt pientä mustaa koiraansa, joka varmaan painelee vielä tälläkin hetkellä kauhuissaan eteenpäin nähden perässään hölmön näköisesti harppovan suuren, punaruskean hirviön.

Jotenkin taas tuntui, että nuo kohtaukset olisi voitu suoraan leikkaamattomana laittaa Marley and me -elokuvaan. Jos et ole sitä elokuvaa nähnyt, niin kannattaa katsoa. Se on aika suoraan meidän elämästä ;)

Pidemmittä puheitta, kaikki täällä patonkilassa on oikein mallillaan. Koitetaan tehdä tässä lomasuunnitelmia, kun isännän loma on vielä pitämättä. Tarkoitus olis kierrellä nyt ympäri Ranskaa. Ekaksi suunnataan Rivieralle päin, kunhan vaan saadaan toi meidän nelijalkanen jonnekin hoitoon. Vapaaehtoisia anyone? ;)