Häähumua ranskalaiseen malliin

Lauantaina pääsimme tutustumaan ranskalaiseen hääkulttuuriin. Sonnustauduimme pyhävaatteisiin, pikkumieskin sai hurmaavan, punaisen rusetin kaulaansa.

Heti parkkipaikalla tapasimme isännän kollegan perheineen ja heidän pukeutumista katsoessa mieleen hiipi aavistus, että mahdammeko olla pahasti ylipukeutuneita. He nimittäin olivat sonnustautuneet kutakuinkin lenkkivaatteisiin. Päälle oli valittu lenkkarit, urheilushortsit, urheilupaita, myös vaelluskengät löytyivät. Kirkossa sitten tajusimme, että tuo kyseinen perhe saattoi olla hivenen alipukeutunut. Tosin 300 vieraan sekaan mahtui puketumista jos jonkinlaista aina ihan ykkösistä farkkulinjaan saakka.

Kirkko kesti kaksi tuntia ja sisälsi hurjan paljojn lauluesityksiä ja läheisten puheita. Pikkumies jaksoi aivan esimerkillisesti olla koko toimituksen ajan. Pahimmat keskittymisvaikeudet taisi olla minulla. Isäntä joutui pari kertaa sanomaan, että älä nyt höpötä niin paljon.

Vauvaperheille oli järjestetty oma vauvahuone kirkkoon, josta oli iso katseluikkuna alttarille. Siellä minäkin sitten kävin imettämässä. Porukka myös lappasi ihan vapaasti vessassa ja ulkona kesken kirkonmenojen. Penkissä ei istuttu suomalaiseen tyyliin jäyhinä ja hievahtamatta. Useaan otteeseen puheissa heitettiin myös läppää, jolle kirkkokansa naureskeli ja taputti.

Kirkon jälkeen ajoimme letkassa juhlapaikalle. Täällä tapoihin kuuluu, että koko häävierasseurue ajaa torvet soiden juhlapaikalle ja vähän kaikkien autoja on koristeltu. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseessä on todella ärsyttävä tapa, siis tuo torviensoitto. Sitä tehdään myös keskustassa välittämättä lainkaan kellonajoista. No, koska kuitenkin olimme ranskalaisessa hääseurueessa (ja keskellä maaseutua ja todella kauniita viiniviljelmiä), kuului meidänkin torvesta yksi lyhyt, mutta kimakka tööt!

Mitään vaalenapunaisia sydämiä ei ollut ripoteltu matkanvarrelle tietä osoittamaan ja niinpä koko letka meidän johdollamme ajoi harhaan (heja sverige!). Aikamme karttoja tutkittuamme, muutamaa uukkaria ja offroad-pätkää myöhemmin löysimme letkoneimme juhlapaikalle. Parkkipaikka oli tännä kuin herätysjuhlilla konsanaan: 300 vieraan autot vieri vieressä pellolla! Alueella oli pitkiä pöytiä, joihin oli katettu kertakäyttömukeja, vesi- ja limukkapulloja, bretzeleitä, suolaisia kuivakakkuja ja pieniä coctail-tikkuja. Myös olutta ja viiniä sai.

Mitään ohjelmaa ei tässä tilaisuudessa ollut, ainoastaan kaikki vieraat kuvautettiin hääparin kanssa. Tästä nk. aperetiivi-tilaisuudesta aivan lähimmät vieraat jatkoivat vielä dinnerille hääparin kanssa. Me suuntasimme vähäpätöisempinä vieraina sieltä kotiin, kunhan pikkumiehemme oli ensin hurmannut kaikki vekkulilla naurullaan. Oli todella ikimuistoinen ja mukava kokemus käydä juhlimassa ranskalaisia häitä!

Perjantaina näin yhtä slovakialaista ystävääni illallisen merkeissä kaupungilla. Kerroin ystävälleni parin kuukauden takaisesta, monsterimaisesta ajomatkastamme Travemundesta Strasbourgiin, tai siis lähinnä niistä viimeisestä 30 kilometristä, jolloin emme meinanneet löytää kotiin. Kerroin, miten olin ajanut yhtä soittoa koko yön 900 kilometriä ja miten huokaisin helpotuksesta, kun totaalisen uupuneina kaarsimme tienviitasta Strasbourg Nord 30 km. Ihan pian jo kotona!

Kerroin ystävälleni, miten pian liittymän jälkeen tuli tietöitä ja kiertoteitä, ja miten tienviittoja ei kuitenkaan näkynyt missään. Kerroin miten ajelimme edestakaisin totaalisen väsyneinä ja epäuskoisen hämmentyneinä aamuauringon alkaessa nousta taivaanrantaan näkemättä missään halaistua viittaa siitä, mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä ajamaan. Kerroin, miten kiroilin niin että rekkamiehetkin olisivat punastuneet, kun pörräsimme pikkuteitä edestakaisin ja miten olimme lähellä ajaa jokeen ja miten sitten lopulta ihmeen kaupalla ja kauhean rundaamisen ja pään rattiin hakkaamisen jälkeen pompsahdimme teollisuusalueen kautta tielle, jonka tunnistin ja osasimme viimein kotiin.

Ja arvatkaa mitä? Tälle ystävälleni oli käynyt täsmälleen samalla lailla kaksi kuukautta ennen meidän tapausta, kun hän oli ajanut yöllä Slovakiasta kotiin. Erotuksena ainoastaan se, että hän ei meinannut ajaa jokeen, vaan peuran päälle. Tekee kyllä mieli mennä katsomaan, onko sinne halvatun tielle vieläkään saatu minkäänäköisiä tienviittoja ja vaatia korvauksia henkisestä kivusta ja särystä.

Kävimme lastenlääkärissä perustarkastuksessa. Pikkumies on lääkärin mukaan oikein hieno ja terhakka vauva. Iloinen myös, hurmasi lääkärinkin nauramalla kovasti. Strategiset mitat ovat 68 senttiä ja 9,3 kiloa. Hyvässä lihassa siis! Kaikki vaatteet ovat jäämässä pieneksi.

Sain postissa aivan ihania vaatteita pikkumiehelle. Löysin kivan nettikaupan, mistä tilasin. Nyt sillä on aivan hellyttävä nallepuku ja vaikka mitä muuta ihanaa.

Tämän viikon vietänkin taas poikein kanssa kolmistaan. Isäntä on reissussa. Saa soitella!