Ranskaa kaikilla aisteilla

Joka aamu, kun kävelen kouluun, ihastelen uuteen päivään käynnistyvää ranskalaiskaupunkia kaikilla aisteilla. Ihmiset viipottavat töihin ja kouluun keskimäärin melko tyylikkään näköisinä. Koulumatkani varrella on useita leipomoita, joista leijailee kadulle aivan huumaava tuoksu. Mieli tekisi poiketa niistä joka ainoaan.

Tähän vuodenaikaan kaikki näyttää niin värikkäältä. Melkein joka päivä joudun pysähtymään sillalle ihailemaan joen varressa keltaisenoransseina hehkuvia puita. Koulumatkalla myös kuuloaisti virittyy. Iloinen ranskansorina tulvii monesta paikasta. Myös torven tööttäyksiä kuuluu paljon liikenteestä. Eräskin aamu luulin, että joku on varmaan pyörtynyt autossa rattinsa päälle ja äänitorvi huutaa nyt yhtä soittoa. Kun lähestyin mölyävää autoa monen korttelin takaa huomasin, että auton kuljettaja oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa omalla kuljettajan penkillään. Hän painoi päättäväisesti auton äänitorvea yhtäsoittoisesti niin, että lähitienoon ikkunalasit varmasti helisivät ja koko naapurusto sai tehokkaan aamuherätyksen. Syykin tähän selvisi pian. Autoilija yritti lähteä vilkasliikenteisen tien varresta vinoparkista varmaankin työpaikalleen, mutta sepä ei onnistunutkaan. Hänen ajokkinsa eteen oli joku parkkeerannut pakettiauton ja jättänyt luonnollisesti hätävilkut päälle, kuten täällä on tapana. Hätävilkut oikeuttavat parkkeeraamaan ihan miten vain. Miesparka ei päässyt eteen, sivuille eikä taakse, vaan odotti torvi pohjassa, että pakettiauton omistaja tulisi paikalle ja päästäisi hänet töihin. Kun olin kulkenut noin korttelin verran auton ohi, korvia vihlova ääni loppui ja näin pakettiauton kaasuttavan pois.

Iltapäiväivisin, kun olemme lenkillä koiran kanssa taivastelemme värejä puistossa. Monet kukat kukkivat vielä ja puissa on aivan uskomaton väri. Kesällä syntyneet joutsenpoikaset ovat jo isoja, mutta ovat vielä äitinsä ja isänsä kanssa lammessa. Puiston laidalle on ilmaantunut kärry, josta voi ostaa paahdettuja kastanjoita. Niiden tuoksu leijailee koko puiston yllä.

Täällä on taisteltu ronkelin koiran kanssa. Kun otimme rhodesiankoiraa, saimme käsityksen, että ne ovat pahimman luokan ahmatteja, jotka syövät kaiken betonista auringonkukansiemeniin. Monet rhodejen omistajat ovat kuulemma joutuneet asentamaan salvat ruokakaappeihinsa. Tähän mekin varauduimme, mutta mitä saimmekaan. Batman boikotoi omaa kuivamuonaansa, jollei sen seassa tarjoile lihaa. Nappulat saattavat olla koskematta päivänkin kupissa, kunnes nälkä pakottaa sen syömään ne. Lihaa se syö oikein hyvällä ruokahalulla ja oikeastaan kaikkea ihmisten ruokaa. Kun sotkee nappulat ja lihat sekaisin ja tarjoilee koiralle, se syö tehokkaasti lihat ympäriltä ja närppii muutaman nappulan hampaat irvessä. Loput jäävät mielenosoituksellisesti kuppiin. Kaappeja ei ole tarvinnut myöskään lukita, sillä Viittamies ei ole ollenkaan niin pahasti ruoan perään. Mikään makupala maailmassa ei mene ohi esimerkiksi toisten koirien.

Ostimme Batmanille uuden vinkulelupossun sekä kasan luita. Se on yksin ollessaan pitänyt taas jonkun verran meteliä. Se tosin ei enää niinkään ulvo, vaan haukkuu. Possusta irtosikin iso ilo yhdeksi päiväksi, kunnes koira onnistui taas saamaan siitä pillin irti. Valmistetaankohan jossain rhodesiankoiran kestäviä vinkuleluja?

Isäntä lähteekin pian taas työmatkalle saarivaltakuntaan. Se on ollut liikuttavan innoissaan sen töistä ja kaikista tulevista projekteista. Itse taas intoilen vieläkin kielikurssista. Ihan kun viikossa olisin jo oppinut ihan kamalasti ;)