Katsellaan kun ruoho kasvaa

Juteltiin tänään rakkaan Sini-ystävän kanssa skypessä ja todettiin, että on tää vaan ihanaa, kun on aikaa! Sini jättäytyi kolmenkympin kunniaksi (hurjasti onnea vielä siitä!) hetkeksi pois kunniakkaasta uraputkesta ja aikoo nyt katsella rauhassa, kun ruoho kasvaa ja kun varjot hiljalleen siirtyvät paikasta A paikkaan B. Voin kyllä täysin yhtyä Sinin aatteisiin.

En olisi ikinä voinut kuvitella, että saan viettää tällaisen ajanjakson elämässäni, kun ei ole kiire minnekkään ja on oikeasti aikaa.Tähän asti on menty tukka niin putkella, että kesti aikaa, ennen kuin se putkena sojottava takatukka laskeutui. Tokihan olen tässä lomassa jotain oikeita töitäkin pakertanut, mutta suurin osa ajasta on mennyt ihan tutustuessa uuteen kulttuuriin ja kieleen sekä nautiskellessa uudenlaisesta arjesta.

Ensimmäiset kuukaudet pingotin kuin viulunkieli ja tein jatkuvasti itselleni tarkkoja päiväohjelmia. Avasin aamuisin sähköpostin sydän pamppaillen, valmiina reagoimaan. Nyt olen huomannut, että pikkuhiljaa ote alkaa lipsumaan ja sitä huomaa vaan olevansa ihan äärimmäisen rento. Pikkuasiat eivät enää ärsytä ja sitä jaksaa naureskella, vaikka virastossa joutuu jonottamaan eikä sosiaaliturvatunnuksien hakuprosessi etene ollenkaan. Asioista näkee ihan uusia puolia ja saa oikeastaan aika luoviakin ideoita. Sitä kiinnittää myös huomiota paljon enemmän asioihin, joita ei ennen edes huomannut. Silmät on paljon enemmän auki ja se tuntuu hyvältä. Näin kauan siinä kesti, mutta nyt olen antanut itselleni luvan nauttia tästä harvinaisen ihanasta ajanjaksosta elämässä ja palata sitten syksyn iltojen pimetessä vähän tiivimpään rytmiin.

Ennen oli aina koti rempallaan ja harmitti, kun ei ehtinyt kunnolla edes imuroida. Sitten kun viimein iltamyöhällä tai lauantaiaamuna alkoi imuroimaan, se otti kupoliin niin paljon, että riehuin imurin kanssa kuin raivohärkä. Toista se on nyt. Tänään nautiskelin ikkunoidenpesusta (kyllä, nautiselin oikeasti!) ja nyt ihastelen, miten aukeavasta maisemasta erottuvat ihanat värit. Muutossa oli ikkunalasta kadonnut jonnekin, mutta homma sujui kätevästi myös suihkulastalla, joka käteeni osui. Tällä kertaa pesemissäni ikkunoissa ei voi edes pelata ristinollaa, sillä lastan rantuja ei jostain kumman syystä jäänyt. Imurointikaan ei enää saa minua hermostumaan, mutta täytyy tunnustaa, että silittäminen (etenkin miehen kauluspaitojen hiojen) saa vieläkin verenpaineen koholle. Ehkä kuukauden lomailun päästä jo sekin sujuu hymyssä suin!

Ennen kuin luulette mua ihan laiskamadoksi ennätän sanomaan, että työ on ihana asia ja haluan ehdottomasti tehdä kunnon töitä jatkossakin. Toivoisin saavani myös opiskella lisää. Tämän kesän otan nyt kuitenkin vielä ihan manjana-meiningillä ja lataan akut tulevaan. Olen ihan varma, että tällainen pitkä loma tekee hyvää ihan jokaiselle.

Ihana asia on myös se, että miehelläkin on töissä rauhallisempi tahti. Ylitöitä ei ainakaan vielä ole ollut ja hommat luistaa muutenkin tosi hyvin. Työn tekemisen tahti on ihan toista luokkaa, kun Suomessa. Ne jaksavat työpaikalla aina vaan taivastella, jos tekee jotain nopeasti ja tehokkaasti. Tai jos tekee jotain ylimääräistä. Sellainen ei ranskalaiseen mentaliteettiin sovi ollenkaan.

Nyt vietänkin leskiviikonloppua kotona, kun mies lähti Teemun ja Emman häihin edustamaan meidän perhettä. Onnittelut muuten hääparille! Alkuviikosta tuleekin sitten tupa täyteen, kun Mari, Samuli, Rasmus ja kummipoikamme Luka (4kk) tulevat kylään. Odotetaan innolla! Samaan aikaan myös Eerika-serkun ja Teijon pitäisi tehdä pitstoppi Euroopan turneellaan täällä Strasseissa, joten ohjelmaa riittää. Ihanaa! Sitten siintääkin jo seuraavaksi oma Suomen loma kiikarissa. Toivotttavasti nähdään kaikkia ihania ystäviä silloin! Laitelkaahan viestiä tulemaan, milloin sopisi parhaiten kuulumisten vaihto ranskisten kanssa =)