Joulua ja muutoksia ilmassa

Tänään on pikkumiehen kanssa leivottu pipareita ja kuunneltu joululauluja. Koti tuoksuu joululta, varsinkin kun nyt nuhan jälkeen alan jo haistamaan jotain. Olemme virittäytymässä jo illan juhlaan, sillä olemme taas menossa Suomen edustustoon itsenäisyyspäiväkokkareille. Onnea Suomi! Tämä onkin ainakin näillä näkymin viimeinen kerta, kun juhlistamme Suomen itsenäisyyttä Ranskan Suomen edustustossa. Kotimme on tällä hetkellä täynnä pahvilaatikkoja ja muuttorekka tulee noutamaan meidän tavarat parin viikon päästä Suomeen.

Meidän elämässä on tapahtunut viime aikoina niin paljon muutoksia, että niistä avautuminen blogiin on valitettavasti jäänyt. Kuten aikaisemmissa loppukesän postauksissa jo kerroin, harkitsimme Suomeen paluuta ja nyt se on toteutumassa. Elämä on ihmeellistä, sillä tuntuu, että asioilla vain on tapana järjestyä, kuten isäni aina viisaasti sanoo.

Voin rehellisin ja hyvin kiitollisin mielin tunnustaa, että kuluneet kolme vuotta ovat olleet elämäni upeimmat. Aika jää perheemme muistoihin huolettomana, seesteisenä, mutta kuitenkin jännittävänä. Hyppääminen vastavihityn aviopuolison kanssa seikkailuun vieraaseen maahan on ollut mahtava kokemus. Olemme näiden vuosien aikana oppineet paljon niin Ranskan kuin Saksan kulttuureista, matkustaneet kovasti ympäri Eurooppaa, tutustuneet suurella intohimolla viineihin ja kulinaarisiin nautintoihin ja tutustuneet mielenkiintosiin ihmisiin. Minä olen saanut elää irti oravanpyörästä, ja olen saanut toteuttaa itseäni muun muassa kirjoittamalla. Olemme oppineet myös selviytymään ranskaksi elämästä, mikä on hieno lahja kahdelle suomalaiselle, jotka eivät käytönnössä puhuneet sanaakaan ranskaa tänne muuttaessaan. Isäntä on varmasti saanut todella hyvää kokemusta tulevaa uraansa ajatellen. Ja ehkäpä läheisemmekin ovat päässeet tutustumaan Keski-Eurooppalaiseen kulttuuriin vähän lähemmin meidän kauttamme.

Toki matkan varrelle on mahtunut paljon kömmähdyksiä ja vaikeuksia. On ollut paljon aikoja, kun kielen ja kulttuurin takia on tuntenut itsensä totaaliseksi aasiksi. Jotenkin siihenkin tunteeseen on kuitenkin tottunut (liekö se hyvä asia ollenkaan?), ja sen on oppinut ottamaan huumorilla. Uskon (tai ainakin toivon), että Suomessa osaamme jatkossa enemmän arvostaa sitä, että asiat sujuvat helpommin, kun tuntee maan tavat ja kielen.

Eniten olemme ehkä oppineet itsestämme ja toistamme. Koko tämän ajan kruunaa esikoisemme odotus ja syntymä sekä tietysti hänen kasvunsa seuraaminen jokainen päivä. Olemme yrittäneet ottaa mahdollisimman paljon kuvia ja viedokuvaa pikkumiehelle, jotta hän sitten vanhempana voi tutustua pariin ensimmäiseen elinvuoteensa Ranskassa. Iloksemme saimme paikan Helsingin ranskankielisestä päiväkodista, joten vesselin hienosti käyntiin lähtenyt ranskan puhuminen ja ymmärtäminen pääsevät Suomessakin jatkumaan.

Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa, ja nyt on meidän perheen aika muuttaa takaisin Suomeen. Jos kaikki menee hyvin, syntyy keväällä perheeseemme toinen lapsi. Kahden pienen pienen lapsen kanssa tarvitsemme tukiverkostojen avun, mitä ilman olemme täällä Ranskassa sinnitelleet. Etenkin, kun isännän työhön kuuluu paljon matkustamista, en olisi uskonut pärjääväni kahden pienen kanssa täällä, ainakaan kovin selväjärkisenä. Palaamme siis Suomeen, maahan, jossa juuremme ja läheisemme ovat, missä sydämemme on. Palaamme korvaamattomia kokemuksia rikkaampina, avoimin ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen suhtautuen.

Niin ihana kokemus tämä on meille ollut, että ei sitä tiedä, vaikka lähtisimme maailmalle joskus vielä uudestaan. Ei se ainakaan vaikeampaa toisella kerralla voi olla. Nyt tulemme kuitenkin jouluksi kotiin ja olemme siitä hyvin onnellisia :)