Humalainen ranskanopettaja ja muita kommelluksia

Niin vain vilahtivat ohi mukavat reissut Prahaan ja Tsekin maaseudulle. Praha oli ihan hieno kaupunki, mutta ei ehditty lainkaan tarpeeksi siellä viettämään aikaa. Pitänee mennä uudestaan paremmalla ajalla. Nopeasti vilahti myös aika Anskun kanssa, joka poikkesi meidän iloksi viime viikonloppuna.

Tarhassa on nyt sitten aloitettu ja alkujännityksen jälkeen ihan hyvin on lähtenyt sujumaan. Toki vieläkin saattaa vähän itkettää, kun viedään. Kun menen hakemaan ja soitan ovikelloa, poika syöksyy kuin pikajuoksija ovelle. Mutta tätien mukaan kaikki menee kuitenkin hienosti. Nyt pikkumies on nukkunut päikytkin jo siellä tyytyväisenä ja leikit ranskalaisittain sujuvat hyvin. Matkalla pysähdytään aina mennen tullen ihailemaan punaista kuplavolkkaria, joka on valloittanut pienen miehen sydämen kokonaan. Aina on pysähdyttävä sen kohdalla ja kokeiltava puskuria, ovenkahvaa ja kiiltäviä vanteita.

Tokihan sieltä tarhasta sitten tuli sitkeä nuhakin, joka aiheutti pienen korvatulehduksen. Nyt on sitten meidän pojalla eka antibioottikuuri päällä. Täytyy kyllä myöntä, että kaikki kävi todella kivuttomasti, kun toissa-iltana lähdettiin myöhään päivystykseen. Meidät otettiin heti sisään, ilman mitään jonotuksia. Resepti käteen ja päivystävään apteekkiin hakemaan tropit. Lääkärikäynti ei maksanut mitään, lääkkeet (antibiootti ja särkylääke) kustansivat 1.40 euroa. Näitä muistoja voi sitten muistella, kun istutaan Malmin päivystyksessä kolmatta tuntia.

Minäkin palkkasin itselleni ranskanopettajan, kun pikkumieskin aloitti tarhan. Naapurin rouva suositteli erästä tuttuaan. Neljä kertaa kävi tämä ranskan professori kotonamme minua opettamassa. Kaksi ekaa kertaa meni ihan ok, vaikka mikään pedagokiikan helmi nainen ei osoittanut olevansa. Tunneissa ei ollut mitään muuta korkeatasoista kuin hinta. Kolmannella kerralla nainen haisi jo vahvasti viinalta, mutta pystyi kuitenkin jotenkin tsemppaamaan. Neljännellä kerralla tyyppi ilmestyi umpitunnelissa pitämään tuntia. Horjui, haisi, sammalsi ja kikatteli, sekä jankkasi ihmeellisyyksiä. Katsoi minua silmiin monta kertaa ja sanoi, miten hän näkee, että olen kamalan väsynyt ihminen. Minä näin puolestani hänen silmistään todella humalaisen ihmisen ja yhteistyömme päättyi siihen.

Olin viime viikolla torilla ostamassa leipää. Myyjä mainitsi, että leivässä on käytetty jotakin erikoista ainesosaa, mutta en tuntenut myyjän käyttämää ranskankielistä sanaa. Myyjä sanoi sen saksaksikin, mutten tiennyt sitäkään. Takanani jonottanut vanhempi madame kysyi tietäisinkö sen englanniksi ja yritti lausua sanaa todella vahvalla aksentilla englanniksi. Ensin en ymmärtänyt ja madame hetken jankattuaan kysyi, että mistä minä oikein olen kotoisin. Kun vastasin, että Suomesta, nainen huudahti: "No mutta kyllä sinun sitten täytyy tietää tämä ainesosa, jota leivässä on käytetty! Juuri Suomen kaltaisissa köyhissä maissa käytetään tätä viljaa, kun kunnolliseen viljaan ei ole varaa."

Kyseessä oli ruis.

Ensi viikolla isäntä reissaa Lissabonissa. Loppuviikosta sen pitäisi kotiutua Saksan kautta kera uuden auton. Samaan aikaan odotamme saapuvaksi myös mun vanhempia ja sitten lähdemme yhdessä lekottelemaan Sardinian aurinkoon. Voi pojat, miten mukavaa!