Kesäriennot pistivätkin sitten blogin taas ihan kesäunille, mutta rätkästääs pari riviä nyt, vaikka kesä vielä jatkuukin.
Suomen loma meni kivasti. Pikkujätkä sai nimen, nähtiin vähän perhettä, sukua ja kavereita, tanssittiin häitä ja vietettiin tyttöjen saunailtaa näin muutamia mainitakseni. Hiukan menoja kyllä esti ja rajoitti pikkuisen refluksivaivat, joiden takia jouduttiin skippaamaan suunnitelmia. Pahoittelut siis kaikille, keitä ei keritty näkemään. Harmittaa kyllä kovasti.
Toissapäivänä kiikutettiin isännän pikkusisko Kaisa takas lentokentälle. Olikin luksusta, kun Kaisa hoiteli au pairin hommia kuukauden verran ja autteli meitä kotihommissa! Jälkeen jäi ikävä ja paljon mustia, pitkiä hiuksia ;)
Kaisan kanssa kierreltiin alennusmyynneissä ja otettiin aurinkoa. Kuva on muuten Kaisan nappaama. Siinä naapurin kissa on uskaltautunut parvekkeelle, vaikka Batman päivystää meidän partsilla.
Pikkujätkä tossa matolla esittelee juuri taitojaan. Se kääntyilee jo ketterästi, kuolaa valtavasti ja höpisee erilaisilla äänillä kovasti. Lelutkin pysyvät jo kädessä. Viimeaikoina yöt ovat ajoittain menneet vähän levottomasti, kun ilmeisesti hampaiden puhkeaminen vähän korpeaa. Vasemmalla alhaalla jo yksi valkoinen nysä pilkottaakin ja muualla näkyy pieniä valkoisia pisteitä muutamia. Kovin iloinen ja hyväntuulinen jamppa se onneksi on noin muuten. Kikattaa niin hersyvästi, että sydän sulaa.
Surkuhupaisa episodi sattui taas Batmanin kanssa. Olimme eräänä hyvin kuumana hellepäivänä puistossa pikkujätkän, Battiksen ja Kaisan kanssa, kun ärhäkkä ampiainen ilmaantui eteemme pörräämään. Saimme molemmat tytöt slaagin ja ryhdyimme juoksemaan viheliäistä piikkiniekkaa karkuun: minä vaunujen kanssa ja Kaisa koiran kanssa. Jossain siinä tiimellyksessä Kaisalta irtosi ote Battiksen hihnasta ja siitäkös tuo helteen uuvuttama koiramme intoutui! Täpötäydessä puistossa se pinkaisi täyteen juoksuun hihna suorana viivana perässä sojottaen. Kieli varpaissa roikkuen ja mielipuolisen innostunut ilme naamalla se höntsäili tervehtimään kauhistuneita ihmisiä puistonpenkillä. Ihmisten kasvot valahtivat kalmankalpeiksi, kun Batman pysähtyi moikkaamaan tai vain viiletti ohi.
Huusin koiraa luokse ja se lähtikin höntsäilemään takaisin meitä kohti. Pahaksi onneksi meidän vieressä kuitenkin oli äiti noin kolmevuotiaan pikkupyöräilijän kanssa liikenteessä. Äiti kun näki Batmanin lähestyvän, hän otti valtavan loikan lapsensa ja Battiksen väliin ja aloitti suuren elämöinnin. Tästä innostuneena Batman tietysti unohti tulla meidän luokse ja lähti huitovaa äitiä ja lasta kohti. Sen päässä koko juttu ilmeisesti vaikutti hauskalta leikiltä. Minä sain pyydystetyksi Batmanin hihnan vasta siinä vaiheessa, kun tuo hätääntynyt äiti mäiski Batmania lelulla päähän. Ymmärrän toki äidin hädän, kun iso koira juoksee kohti, mutta jäi vähän paha mieli, kun hän raivosi minulle, vaikka pyysin koiran käytöstä anteeksi. Eihän tuo äiti tietenkään voinut tietää, että Batman olisi korkeintaan nuolaissut pikkupyöräilijää naamasta.
Jännitys ei suinkaan päättynyt siihen sen puistoreissun osalta. Noin puolta tuntia myöhemmin isäntäkin oli liittynyt seuraamme nauttimaan kauniista kesäpäivästä puistossa ja pulssimme oli juuri mukavasti tasaantunut. Isäntä työnteli vaunuja ja Kaisa talutti koiraa. Yhtäkkiä eteen juoksi vapaana pieni musta koira ja koiran perässä vaappui vanha mummu. Pieni musta koira ei uskonut mummun vaimeita huuteluita, vaan säntäsi aivan Battiksen innosta laajenneiden silmien alle haastamaan sitä leikkiin. Batman otti pari ärhäkkää loikkaa ja sai tempaistua hihnan irti pahaa-aavistamattoman Kaisan kädestä. Ja pian näimme edessämme yllättävän nopean, pienen mustan koiran perässään iso, punaruskea viittamiehemme hihna taas pitkänä, piikkisuorana viivana takana sojottaen katoavan ihmisvilinässä horisonttiin.
Peräänsä koirat saivat varvassandaaleissa kiusallisen hitaasti etenevän isännän ja etanan nopeudella koiransa perään lähtevän mummun käsilaukku käsivarrellaan tanssahdellen, kuin muumimammalla ikään. Heidän perään säntäsin minä, vauva vaunuissa huutaen.
Joitakin minuutteja, kiljahduksia ja kauhistuneita ilmeitä myöhemmin isäntä löysi viittamiehen leikkimästä puiston toiselta jonkun pystykorvan kanssa. Pienen mustan koiran vauhti oli ainakin siinä helteessä ollut Battikselle liikaa ja hän oli ilmeisesti päättänyt luovuttaa takaa-ajon löytäessään uuden, hauskan leikkikaverin.
Tämän episodin jälkeen tuntui, että kaikki tuijottivat meitä puistossa ja päätimme lähteä vähin äänin kotiin. Mummu ei vielä siihen mennessä ollut löytänyt pientä mustaa koiraansa, joka varmaan painelee vielä tälläkin hetkellä kauhuissaan eteenpäin nähden perässään hölmön näköisesti harppovan suuren, punaruskean hirviön.
Jotenkin taas tuntui, että nuo kohtaukset olisi voitu suoraan leikkaamattomana laittaa Marley and me -elokuvaan. Jos et ole sitä elokuvaa nähnyt, niin kannattaa katsoa. Se on aika suoraan meidän elämästä ;)
Pidemmittä puheitta, kaikki täällä patonkilassa on oikein mallillaan. Koitetaan tehdä tässä lomasuunnitelmia, kun isännän loma on vielä pitämättä. Tarkoitus olis kierrellä nyt ympäri Ranskaa. Ekaksi suunnataan Rivieralle päin, kunhan vaan saadaan toi meidän nelijalkanen jonnekin hoitoon. Vapaaehtoisia anyone? ;)
